THL: Koronan pikatestien käyttö moninkertaistunut Suomessa alkuvuonna – iso apu tartuntaketjujen katkaisemisessa

Pikatestien käyttö koronatartunnan tunnistamisesa moninkertaistunut 2:04
Suomessa on tehty jo yli kolme miljoonaa koronatestiä, joista vain 60 000 on ollut antigeenitestejä eli niin sanottuja pikatestejä. Nyt pikatestit ovat yleistymään päin.

Antigeenitestien käyttö koronatartunnan tunnistamisessa on moninkertaistunut alkuvuodesta. Viime viikolla niin sanottuja pikatestejä tehtiin jo 9000, kun vielä marraskuussa viikottainen määrä jäi alle tuhanteen.

Herkästi tarttuvien virusvarianttien myötä tartuntaketjujen nopea katkaiseminen on noussut avainasemaan. Suomessa on tehty jo yli kolme miljoonaa koronatestiä, joista vain 60 000 on ollut antigeenitestejä eli niin sanottuja pikatestejä.

– Varsinkin nyt vuodenvaihteen jälkeen pikatestien käyttö on lisääntynyt esimerkiksi Pohjois-Suomessa, jossa etäisyydet kliinisen mikrobiologian laboratorioon ovat pitkiä. Kokemukset ovat olleet hyviä, kertoo johtava asiantuntija Carita Savolainen-KopraTHL:stä.

THL:n mukaan hyväksi havaittuja antigeenitestejä tehdään eniten Pohjois- sekä Itä-Suomessa, mutta viime aikoina myös Etelä-Suomen yksityiset lääkäriasemat ovat ryhtyneet tekemään pikatestejä.

Savolainen-Kopran mukaan antigeeni- eli pikatestin luotettavuus on lähes yhtä hyvä kuin PCR-testin. 

Pikatestillä merkittävä vaikutus Lapin koronatilanteeseen

Lapin sairaanhoitopiirin ylilääkärin Markku Broaksen mukaan PCR-testin vastaus voi kestää Lapissa jopa kaksi vuorokautta, kun pikatestin tulos tulee samantien. 

– Alkuvuonna meillä on tehty runsaasti testejä mm. MM-rallin vuoksi. Olemme rummuttaneet, että testeihin tulee tulla matalalla kynnyksellä ja vastauksen saa nopeasti kaikissa Lapin kunnissa. Etuna on myös nopea toistettavuus ja nopeus parantaa jäljitystyötä, lisää Broas.

Broaksen mukaan antigeenitestin hinta on jopa kymmenen kertaa edullisempi kuin PCR-testin, jonka hinta voi kohota lähes 100 euroon.

Lentokentän pikatestit käynnistyneet

Helsinki-Vantaan lentokentälle tuli vuodenvaihteen jälkeen pikatestauspiste, koska monet maat edellyttävät vain vuorokauden vanhaa testitulosta. Lentokentällä pikatesti valmistuu noin puolessa tunnissa ja hinta on 179 euroa. Tänään testiin joutui jopa jonottamaan.

Aavan resurssipäällikkö Martina Heinosen mukaan eniten testattavia tulee Alankomaihin lentäviltä, koska maa vaatii vain neljä tuntia vanhan negatiivisen koronatestituloksen.

– Jos näitä kohdemaita, mihin vaaditaan testituloksesta todistusta, jos ne lisääntyy, silloin myös testaustarve lisääntyy, lisää Heinonen.

THL:n asiantuntija muistuttaa, että koronavirusta löytyy testeissä pari päivää ennen oireiden alkamista, siksi positiivinen tulos voi yllättää – se yllätti tänään ikävästi kaksi lentomatkustajaa, jotka joutuivat jäämään Suomeen eristykseen.

Lue myös:

    Uusimmat