Koronakriisi voi aiheuttaa omituisia unia ja todentuntuisia painajaisia: Asiantuntijat kertovat, mistä ilmiö saattaa johtua

Älä unohda unta - Näin uni vaikuttaa terveyteesi 6:23
Älä unohda unta – Huono nukkuminen lisää sydän- ja verisuonisairauksien riskiä, mutta voi kasvattaa myös muistisairauksien todennäköisyyttä.

Ihmiset ovat koronaviruspandemian aikana nähneet normaalia useammin omituisia, todentuntuisia unia. Unet voivat liittyä koronavirukseen tai johonkin aivan muuhun. Ilmiö on niin laaja, että se on saanut Twitterissä oman aihetunnisteen, #pandemicdreams eli pandemiaunet.

Psykologi, kirjailija ja Harvardin lääketieteellisen tiedekunnan apulaisprofessori Deirdre Barrett on ryhtynyt keräämään tietoa unista, joita ihmiset näkevät covid-19-kriisin aikana. Hänen tarkoituksenaan on verrata pandemian aikana nähtyjä unia normaalioloissa nähtyihin uniin.

Vicen mukaan Barrett on tähän mennessä onnistunut saamaan tietoa noin 50 unesta netissä toimivan tutkimusalustan kautta. Naisen mukaan useissa unissa ilmenee läheisen sairastuminen sekä vertauskuvauksellisia ötököitä.

Psykologi Joshua Talin mukaan unet ovat muun muassa muistojen käsittelyä. Unissa asiat voivat kuitenkin sekoittua, mikä selittää niiden sekavuutta. Unessa esimerkiksi kolme todellista henkilöä voi kulminoitua yhteen unessa esiintyvään henkilöön. Unien outouteen voi vaikuttaa myös se, että unessa tunteet ovat logiikkaa suuremmassa roolissa.

Mutta mistä johtuvat kriisin aikana nähdyt, levottomat unet? Asiantuntijat kertoivat mahdollisia selittäviä tekijöitä PopSugarille.

Häiriintynyt unirytmi

Unia nähdään unen REM-vaiheessa eli vilkeunessa. Jos uni katkeaa kesken REM-vaiheen, nähdyn unen todennäköisesti muistaa herätessään. Unta häiritsevät seikat, kuten ahdistuneisuus tai lisääntynyt alkoholinkäyttö, voi johtaa unen katkeamiseen REM-vaiheen aikana.

Toinen mahdollinen syy voi olla se, että ihmiset nukkuvat nyt enemmän kuin normaalisti. Kun ihminen herää normaalisti töihin, uni voi katketa REM-vaiheessa. Lääketieteen tohtori Rafael Pelayon mukaan tämä johtaa vilkeunen vajeeseen.

Jos työt ovat nyt loppuneet tai vähentyneet, ihminen voi nukkua enemmän, jolloin myös vilkeunia nähdään normaalia enemmän. Aivot voivat myös yrittää saada kurottua kiinni REM-univaiheen vajetta.

Koronakriisin aiheuttama ahdistus

Lisääntynyt stressi ja ahdistus voivat vaikuttaa uneen. Ihmiset yrittävät saada stressaavaan ja ahdistavaan tilanteeseen tolkkua, mikä voi näkyä unessa.

Joshua Talin mukaan ihmiset käsittelevät stressiä eri tavoin. Jotkut yrittävät kieltää sen olemassaolon, kun taas toiset muuttuvat entistä ahdistuneemmaksi ajatellessaan stressin lähdettä.

– Tällaiset tavat johtavat pohjimmiltaan siihen, että aiheen käsittelyä vältellään. Jos tilannetta ei käsitellä päiväsaikaan, aivot käsittelevät sitä yöaikaan, Tal sanoo.

Stressi ja ahdistus voivat myös johtaa unirytmin häiriintymiseen ja heräämiseen kesken vilkeunen, kuten edellä mainittiin.

Traumat

Koronaviruskriisi voi johtaa traumoihin etenkin ihmisillä, jotka työskentelevät viruksen torjunnan etulinjassa, kuten terveydenhuollossa. Traumaattiset tapahtumat voivat johtaa todentuntuisiin uniin.

– Kun saat trauman, aivosi eivät välttämättä pysty käsittelemään sitä. Tämä voi ilmetä unissa esimerkiksi painajaisina, Tal selittää.

– Etulinjassa työskentelevillä henkilöillä voi esiintyä enemmän painajaisia tai unia, jotka liittyvät koronavirukseen tai vastaaviin teemoihin, hän jatkaa.

Vaikka painajaiset ovat yksi traumaperäisen stressihäiriön oire, voi niitä esiintyä myös ilman sitä. Pandemian aikana nähdyt painajaiset eivät siis välttämättä tarkoita, että kärsit traumaperäisestä stressihäiriöstä, vaikka olisitkin kokenut trauman.

Rafael Palayon mukaan koronapandemian aikana nähdyt unet todennäköisesti liittyvät jollain tavalla maailman tapahtumiin. Hulluistakaan unista ei kuitenkaan kannata huolestua: kaikissa unissa ei välttämättä ole symboliikkaa.

Lähteet: Vice, PopSugar

Lue myös:

    Uusimmat