Koronaan sairastunut Packalén ei usko altistaneensa pääministeri Marinia eduskunnassa – ihmettelee päätöstä poistua EU-kokouksesta: "Tämä on kyllä aivan puhdas tekosyy"

Kansanedustaja Tom Packalénilla (ps.) on todettu koronvirustartunta, jonka vuoksi altistuneita yritetään nyt jäljittää. Pääministeri Sanna Marin (sd.) poistui varotoimenpiteenä Eurooppa-neuvoston kokouksesta, mutta Packalén pitää sitä tekosyynä.

– Vointi on ihan hyvä, ei ole mitään koronaoireita havaittavissa, kertoo Packalén MTV:lle puhelimitse.

Packalén kertoi saaneensa tiedon altistumisesta ja siten osasi hakeutua testiin, joka osoittautuikin positiiviseksi. Packalénin altistanut henkilö ei ole töissä eduskunnassa.

Packalén osallistui keskiviikkona eduskunnan istuntoon, jossa äänestettiin perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) luottamuksesta. Packalénin mukaan eduskunnassa turvatoimenpiteet olivat kunnossa.

– En jäänyt sinne istuskelemaan, vaan kävin vuorollani vain painamassa sitä äänestysnappia, Packalén sanoo.

Pääministeri Marin kertoi päivällä poistuneensa Eurooppa-neuvoston kokouksesta Brysselissä varotoimenpiteenä Packalénin sairastumisen takia. Ruotsin pääministeri Stefan Löfven edustaa Suomea loppukokouksen ajan.

Packalén ei usko, että olisi voinut altistaa pääministeriä.

– Kysymys ei varmasti ole siitä vaan ihan jostain muusta. Tämä on kyllä aivan puhdas tekosyy, että tällä perusteella [pääministeri poistui Eurooppa-neuvoston kokouksesta]. Sanotaan, että olen ollut samassa auditoriossa takarivissä maski päällä, ja hänelläkin oli maski päällä.

– Vaatii kyllä aikamoista mielikuvitusta käyttää tätä perusteena, että olisi minulta saanut altistuksen.

Packalén arvioi, että joku muu on saattanut altistua hänen kauttaan tartunnalle eduskunnassa, mutta ei Marin.

Kohtaamisia myös muualla eduskunnan tiloissa

Pääministeri oli tekemisissä Packalénin kanssa suuren valiokunnan ja ulkoasianvaliokunnan yhteiskuulemisessa kuin myös muualla eduskunnan tiloissa, kertoi pääministeri Marin EU-kirjeenvaihtajille puhelimitse.

– Olimme Tom Packalénin kanssa samassa tilassa ulkoasianvaliokunnan kuulemisessa, mutta myös sen jälkeen eduskunnan muissa tiloissa, käytävillä ja hissijonossa matkalla ministeri Krista Kiurun luottamuslauseäänestykseen, Marin sanoo. 

Marin sanoo, ettei kuitenkaan käynyt käytäväkeskusteluja Packalénin kanssa.

Pääministeri käytti suuren valiokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan yhteiskuulemisessa kasvomaskia.

– Tämä on myös hallituksen käytäntö, eli hallituksen neuvotteluissa käytämme maskia ja huolehdimme turvaväleistä, Marin kommentoi.

Pääministeri konsultoi turvallisuusjohtajaa

Katso video: Näin Marin kommentoi päätöstään lähteä Brysselistä

Marinin esikunta konsultoi valtion turvallisuusjohtajaa, kun tieto mahdollisesta koronavirusaltistumisesta tuli ilmi.

– Tämänkaltaisissa tilanteissa turvallisuusjohtaja käy myös lääkärien kanssa läpi sitä, millä tavalla on syytä toimia.

– Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja on arvioinut, että on parempi että poistun varotoimenpiteenä täältä Brysselin huippukokouksesta, menen heti koronatestiin ja kotikaranteeniin. En saa vaarantaa 26 muun maan päämiehiä mahdollisella altistumisella, Marin sanoo.

Marin vetäytyy omaehtoiseen karanteeniin

Pääministeri palaa tänään Suomeen, menee koronatestiin ja vetäytyy omaehtoiseen karanteeniin.

Marin muistuttaa, että ministerien työmatkoilla tavanomainenkin käytäntö on tällä hetkellä se, että testiin mennään heti Suomeen saapumisen jälkeen ja vetäydytään kolmeksi päiväksi omaehtoiseen karanteeniin, jonka jälkeen otetaan toinen testi.

– Jos tuokin testitulos on negatiivinen, niin seuraavana päivänä voi palata työtehtäviin, Marin sanoi.

Brysselissä Marinin mukana on matkustanut hyvin pieni valtuuskunta. EU-huippukokouksessa on noudatettu tarkkoja varotoimia koronavirustilanteen vuoksi.

– Palatessamme Suomeen koko pieni EU-valtuuskuntamme käy koronatestissa ja menee kotikaranteeniin, matkalla käytämme maskeja ja itse en myöskään ruokaile lentomatkan aikana, jotta voin pitää maskin koko ajan kasvoilla ja näin suojata työtovereitani.

Päivitetty kello 14.31: Lisätty Marinin kommentteja asiaan. 

Lue myös:

    Uusimmat