Korona vei varusmiehiltäkin soittokeikat, mutta antoi tilaisuuden hioa kuviomarssi täydelliseksi – video näyttää, kuinka kiväärit viuhuvat ja rummut pärisevät millintarkasti yhteen

Varusmiessoittokunta pistää parastaan – kiväärit viuhuvat ja rumpukapulat pärisevät millintarkasti yhteen 2:10
Katso videolta, kun Varusmiessoittokunta esittää kuviomarssin uskomattoman yhdenaikaisesti!

Puolustusvoimien varusmiessoittokunta on harjoitellut kuviomarssia tänä vuonna ahkerasti, sillä koronaviruksen takia keikkoja ei ole ollut yhtä usein kuin tavallisena vuonna, ja harjoittelulle on jäänyt enemmän aikaa.

Varusmiehet valikoituvat nykyään Hattulassa sijaitsevaan soittokuntaan pääsykokeiden kautta, ja varusmiespalveluksensa soittokunnassa suorittaa noin sata nuorta vuosittain. Soittokunnan tiedottamisesta vastaa Joona Jokilampi, joka korostaa soittokunnan hyvää yhteishenkeä.

– Soittokuntaan haetaan sen takia, että sinne halutaan päästä sisään. Täällä on sen takia ollut alusta asti hyvä tekemisen meininki niin taistelu- kuin soittoharjoituksissa, Jokilampi kertoo.

Ei pelkkää soittoharjoittelua

Varusmiessoittokunnassa palvelevat eivät suinkaan harjoittele pelkästään soittamista ja kuviomarsseja, vaan tekevät samoja asioita kuin muutkin varusmiespalvelusta suorittavat.

– Alokasjakso on lähes sama kuin muilla, eli silloin harjoitellaan sotilaan perustaitoja. Erikoiskoulutuskaudella keskitytään soittoharjoitteluun ja kiväärinkäsittelyyn, joka tässä yhteydessä rinnastetaan soittoharjoitteluun, Jokilampi avaa.

Varusmiessoittokunta käsittää monta eri kokoonpanoa, ja videolla esiintyvä rumpuryhmä ja kivääritaitoryhmä on vain pieni osa koko soittokuntaa. Rumpuryhmä aloittaa joka aamun rumpuharjoituksilla, joten harjoitustunteja rumpukapula kädessä kertyy valtavasti. Niin ikään kivääritaitoryhmä harjoittelee liikkeitä kiväärin kanssa päivittäin.

– Enemmän harjoittelutunteja käytetään perusliikkeiden ja tekniikan kuin lopullisen kuviomarssiesityksen harjoitteluun, vaikka tänä vuonna kuviota on hiottu poikkeuksellisesti peräti 120 tuntia, Jokilampi sanoo.

Varusmiessoittokunta täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Soittokunta perustettiin vuonna 1990 Haminaan, ja se on ehtinyt toimia myös Lahdessa. Tällä hetkellä soittokunta sijaitsee Parolan panssariprikaatissa.

Videolta voi katsoa varusmiessoittokunnan upeaa kuviomarssia, jonka rumpujen ja kiväärien yhdenaikainen liike sekä rytmi tempaa mukaansa. Soittokunnalta on luvassa vielä isompi kuviomarssi, jossa on mukana rumpujen ja kiväärien lisäksi puhallinorkesteri ja yhteensä peräti sata sotilasta. Pienemmän kuviomarssin voi katsoa kokonaisuudessaan varusmiessoittokunnan Facebook-sivuilta.

Katso videolta Hämeenlinnan upeissa maisemissa kuvattu varusmiessoittokunnan upean yhdenaikainen kuviomarssi!

Lue myös:

    Uusimmat