Mainos

Korkein oikeus ratkaisee, oliko kuolema tappo vai törkeä pahoinpitely – eloton mies löytyi kotihälytyksen yhteydessä

8:44
Poliisin hälytyskeikka tallentui haalarikameraan.

Korkein oikeus alkaa tänään käsitellä juttua, jonka käräjäoikeus tuomitsi tappona, mutta hovioikeus kumosi tapposyytteen. Nyt korkein oikeus saa ratkaistavakseen, mistä asiassa on kyse.

Teko tapahtui marraskuussa 2016 Helsingin Kalliossa. Poliisi sai illalla puoli yhdentoista aikaan hälytyksen kerrostaloasuntoon. Yhdellä poliisimiehellä oli yllään koekäyttöön aiemmin otettu poliisin bodycam-kamera, joka tallensi tilanteen.

Tilanne näkyy yllä olevalta videolta, joka päätyi myös oikeudenkäyntiin todisteeksi.

Asunnosta löytyi eloton mies ja syyttäjän mukaan hänet kuristettiin kuoliaaksi.

Hovioikeus muutti tuomion

33-vuotias uhrin miesystävä tuomittiin jutussa helmikuun loppupuolella 2017 kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen taposta.

Mies kiisti, mutta oikeus totesi ruumiinavauksen todistaneen, että thaimaalaista miestä oli painettu käsivarrella kaulasta 5-6 minuuttia.

Tuomiosta valitettiin Helsingin hovioikeuteen, joka kumosi tappotuomion ja tuomitsi miehen törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Syyttäjä haki asiassa valituslupaa ja korkein oikeus otti asian käsiteltäväkseen.

Tänään korkeimmassa oikeudessa kuullaan sekä syyttäjää että syytettyä itseään, joka vastaa syytteeseen vapaalta. Lisäksi oikeudessa kuullaan todistajana paikalla ollutta henkilöä ja saadaan asiantuntijalausunto oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen tehneeltä lääkäriltä.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja