Kooste Lontoon tapahtumista: Metrossa räjähti kesken aamuruuhkan, pommi saattoi jäädä suutariksi

Lontoon metroräjähdystä tutkitaan terrorismina 1:47

Lontoon metrossa räjähti tänään kesken aamuruuhkan laite, jonka viranomaiset uskovat olleen kotitekoinen pommi. Räjähdys sattui Parsons Greenin asemalla kaupungin länsipuolella kymmenen jälkeen Suomen aikaa.

Silminnäkijät ovat kertoneet, että eräässä metrovaunussa ollut säiliö räjähti ja sytytti vaunun sisälle tulipalon. Useita ihmisiä loukkaantui itse räjähdyksessä. Lisäksi monet saivat vammoja, kun ihmiset ryntäsivät paniikissa ulos metrosta ja asemalta.

Brittimediat kertovat viranomaislähteisiin vedoten, että pommi ei räjähtänyt niin voimakkaasti kuin oli ollut tarkoitus. Yleisradioyhtiö BBC kertoo nimeämättömiin lähteisiin vedoten, että laite oli varustettu ajastimella.

Brittilehti The Sun kertoo, että räjähtäneen säiliön sisältä olisi ihmisten mukaan näkynyt johtoja.

Britannian viranomaiset tutkivat tapausta terrori-iskuna. Tällä hetkellä loukkaantuneiden määräksi kerrotaan 29 ihmistä. Uhreista 18 vietiin sairaaloihin ambulansseilla. Neljä ihmistä hakeutui hoitoon itse, BBC kertoo. Yksikään uhreista ei loukkaantunut hengenvaarallisesti.

Suurin osa loukkaantuneista sai poliisin mukaan palovammoja. Lisäksi jotkut saivat vammoja joutuessaan metroasemalta paenneiden tallomaksi.

Pääministeri Theresa Mayn on määrä tavata tänään kansallisen turvallisuuden komitea. Lontoon pormestari Sadiq Khan vakuutti, ettei kaupunki koskaan taivu terrorismin edessä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tuomitsi iskun Twitterissä ja vaati entistä kovempia toimia terrorismin kitkemiseksi.

Sadiq Khanin mukaan epäillyn terrori-iskun jäljiltä on käynnissä ajojahti. Khan kertoi LBC-radiokanavalle, ettei voi kertoa, onko etsinnän kohteena joku tietty epäilty.

Poliisi ei ole kertonut ottaneensa ketään kiinni metroiskusta. Tutkintaa johtaa Lontoon poliisin terrorisminvastainen yksikkö, ja myös Britannian turvallisuuspalvelu MI5 on mukana tutkinnassa.

Sadat poliisit etsivät parhaillaan ihmistä, joka asetti pommin metrovaunuun. Kyse oli viidennestä terrori-iskusta Britanniassa puolen vuoden aikana.

Juttua muokattu klo 20.35: päivitetty uhrien määrä.

Lue myös:

    Uusimmat