Lontoon räjähdyksessä loukkaantui 22 ihmistä – poliisi epäilee kotitekoista aikapommia

Lontoon metroräjähdystä tutkitaan terrorismina 1:47

Lontoon metrossa aamulla sattuneen räjähdyksen jäljiltä 22 ihmistä on loukkaantunut, kertovat brittiviranomaiset.

BBC:n mukaan 18 uhria toimitettiin sairaaloihin ambulansseilla. Neljä uhria hakeutuivat itse hoitoon.

Lontoon ambulanssipalvelun mukaan kukaan uhreista ei loukkaantunut vakavasti eikä yksikään uhri ole hengenvaarassa. Ensimmäinen ambulanssi saapui tapahtumapaikalle Parsons Greenin asemalle muutamassa minuutissa.

Viranomaiset kertoivat aiemmin, että metrossa tulipalon aiheuttanut laite ei räjähtänyt täydellä voimalla. Tapahtunutta tutkitaan terroritekona.

Guardian kertoo, että poliisi epäilee metrossa räjähtäneen esineen olleen niin kutsuttu IED (Improvised explosive device) eli kotitekoinen pommi. BBC kertoo nimeämättömiin lähteisiin vedoten, että laite oli varustettu ajastimella.

Tapahtuma-aikaan metro oli tupaten täynnä ihmisiä aamuruuhkan vuoksi. Useat ihmiset saivat räjähdyksessä palovammoja. Moni loukkaantui myös, kun ihmiset pakenivat junasta ja asemalta henkensä edestä.

Lue myös:

    Uusimmat