Koolla ei ole väliä, kun omistajan henki on vaarassa! Chihuahua Lily pelasti emäntänsä Merjan tukehtumiselta: "Se tajusi heti, että nyt on kiire ja kaikki ei ole hyvin"

Sankarikoira Lily pelasti emäntänsä tukehtumiselta 0:37
Vuonna 2018 sankarikoiran arvonimen sai 18 koiraa.

Salolainen Merja Salminen oli tukehtua iltapalaansa yhtenä tavallisena torstai-iltana vuoden 2018 keväällä. Chihuahua Lily kuitenkin pelasti omistajansa.

– Söin ruisleipää keittiön pöydän ääressä ja meinasin tukehtua. En pystynyt hengittämään, puhumaan tai liikkumaan. Lily huomasi, että jotain on vialla, Salminen kertoo.

Salmisen aviomies oli nukkumassa toisessa päässä taloa, jonne Lily juoksi herättämään isäntäänsä. Makuuhuoneen ovi oli kiinni, mutta päättäväisesti haukkumalla Lily onnistui herättämään hänet.

– Mieheni huomasi, että siinä haukkumisessa oli nyt jotain erilaista.

Mies onnistui auttamaan vaimoaan napauttamalla häntä selkään useaan otteeseen. Salmisen hengittäminen helpottui, mutta puhuminen ei onnistunut heti.

Hetken rauhoittumisen jälkeen he päättivät, että ambulanssia ei tarvita. Lilyn ansiosta tilanteesta selvittiin säikähdyksellä.

– Sitä ihmettelen, kuinka Lily ymmärsi heti juosta pitkän matkan toiselle puolen taloa herättämään mieheni. Se tajusi heti, että nyt on kiire ja kaikki ei ole hyvin, Salmela miettii.

Chihuahuan luonteelle ominaista

Lily oppii ja ymmärtää asioita nopeasti ja ilmoittaa vieraiden tulosta jo ennen ovikellon soimista, mutta tällainen käytös on poikkeuksellista. Käytös onneksi pelasti Salmisen hengen.

Lily käyttäytyy hyvin rauhallisesti ja kiltisti vanhusten ja vammaisten seurassa.

– Vaikka muuten riehuisikin, niin esimerkiksi vanhainkotiin mentäessä käytös muuttuu. Aavistaa, että nyt on erilainen tilanne.

Salmisella on ollut chihuahua-rotuisia koiria jo 1980-luvulta saakka. Rodulla on tiettyjä ominaispiirteitä.

– Ne ovat kovia hälyttämään, jos jokin on vialla. Lilyn edeltäjä ilmoitti alakerran pannun hajoamisesta. Sitä aiemmin toinen ilmoitti vesivahingosta. Vaikka olisivat kilttejä muuten, niin silloin haukkuvat ja pitävät päänsä, kun jokin on vialla.

Sankarikoira muiden joukossa

Lillylle myönnettiin sankarikoiran arvo joulukuussa 2018 koiramessuilla Messukeskuksessa.

Kenneliliitto myönsi vuonna 2018 sankariarvon 18 koiralle. Lisäksi 11 koiraa sai kunniamaininnan tekemästään urotyöstä. Sankariarvo myönnetään koiralle, joka on vaikuttanut toiminnallaan ihmishengen pelastumiseen.

Eniten Sankarikoiran arvoja myönnettiin koirille, jotka löysivät apua tarvitsevan ihmisen. Koirat myös hakivat apua tilanteissa, joissa oli hengenvaara.

Koirat pelastivat ihmishenkiä varoittamalla sairaskohtauksista ja hengenvaarallisista tilanteista kuten tulipalosta, räjähdyksestä tai häkämyrkytyksestä. Ne myös puolustivat ihmisiä eri tilanteissa ja auttoivat pelastamaan ihmisiä hukkumiselta.

Kenneliliitto otti Sankarikoira-arvonimen käyttöön ensimmäisen kerran vuonna 1997. 

Lue myös muiden sankarillisten koirien teoista: 

Lue myös:

    Uusimmat