Kouvolan KooKoo voitti maanantaina Mestiksen mestaruuden ensimmäisen kerran. Kouvolassa halutaan heti enemmän.
KooKoo oli mukana jo kauden aikana liigalisenssihaussa, josta Vaasan Sport sai paikan SM-liigaan ensi kaudeksi. Kouvolassa tilanne nähdään nyt selvänä.
– Meille ilmoitettiin, että teiltä puuttuu mestaruus, voittakaa se ja näyttäkää, että teillä käy yleisöä. Eiköhän me eilen laitettu molemmat asiat kuntoon, KooKoon toiminnanjohtaja Sakari Välimaa sanoo yksinkertaisesti.
KooKoon mestaruuden varmistanutta voittoa Jukureista oli todistamassa 5 194 katsojaa, mikä on yli tuhat enemmän kuin samaan aikaan pelatussa SM-liigan pronssiottelussa Lukko-SaiPa. Pudotuspeleissä KooKoon katsojakeskiarvo kotipeleissä oli vain 25 katsojaa alle 3 000. Toiseksi viimeisessä kotifinaalissakin katsojia oli 4 485.
– Eilen oli lähes 5 200 ihmistä, eikä yksikään muu Mestis-jengi edes saa sellaista määrää ihmisiä halliinsa, Välimaa täräyttää.
Välimaa sanoo, että kauden aikana tapahtunut liigalisenssipäätös oli kauneuskilpailu, jonka voitti Sport. Nyt KooKoolla ei ole kilpailijoita. Välimaa sai jo usealta liigaseuralta tervetulotoivotuksen korkeimmalle sarjatasolle.
– Meillä on neljä positiivista tilikautta tämä mukaanluettuna ja kolmessa vuodessa olemme kasvattaneet liikevaihtoamme yli puoli miljonaa, Mestiksessä. Nyt tuli kruununa mestaruus, niin kyllä meillä aika vahvat näytöt on, Välimaa sanoo ylpeänä.
Välimaa uskoo, että SM-liigan sanaan voi luottaa, ja KooKoo saa liigapaikan kaudeksi 2015-16. Vielä keskusteluja ei ole käyty, mutta pääsiäisen jälkeen Välimaa sanoo olevansa liigaan yhteydessä. Parannettavaa ensi kauden aikana löytyy. Välimaa on iloinen siitä, että Kouvolan kaupunki on antanut loistavasti tukea.
Uusi valmennus ensi kaudeksi
Kaupungin kanssa on neuvoteltu aitioparven rakentamisesta ensi kauden jälkeen. Ennen syksyä tilauksessa on mediakuutio ja joustokaukalostakin on keskusteltu kaupungin kanssa. Välimaan mielestä eilinen finaali näytti, että halli toimii isollekin ihmismassalle, mutta hän haluaisi vielä yhden kioskin palvelemaan katsojia.
Seuralle on tulossa kaksi uutta pääyhteistyökumppania ja yhden nykyisen ison tukijan kanssa on jo kolmivuotinen sopimus liigapykälineen. Jäällä tavoite on vain ja ainoastaan mestaruuden uusiminen. Siihen tarvitaan vahva joukkue. Välimaa uskoo, että edessä häämöttävä liiganousu tekee KooKoosta kiinnostavan.
– Muutaman pelaajan menetämme liigaan, niin kuin viime vuonnakin. Olemme jo tehneet sillä ajatuksella sopimuksia, että pelaaja pelaa meillä pidempään, eli pomppaa seuraavalle askeleelle ja liittyy liiga-KooKooseen, Välimaa kertoo.
KooKoon valmennusjohto menee mestaruudesta huolimatta uusiksi jo tulevaksi kaudeksi. NHL:ssäkin pelannut Jarno Kultanen siirtyy apuvalmentajan paikalta nyt perustettavan urheilutoimenjohtajan tehtävään.
Uusi valmennuskin on jo tiedossa. Välimaa ei paljasta mitään muuta kuin sen, että valmennustiimi julkistetaan vasta pääsiäisen jälkeen.