Koodaajia koulutetaan Suomessa vuosittain vain satoja, kysyntää olisi 9000:lle – Ohjelmointiyritys: "Aika iso pula on"
Pulaa koodaajista, eli ohjelmoijista voitaisiin helpottaa alan koulujen aloituspaikkoja lisäämällä. Tällä hetkellä koodaajia koulutetaan auttamattoman vähän, arvioi Futurice-ohjelmointiyrityksen perustaja Mikko Viikari MTV3:n Huomenta Suomessa tiistaina.
Aiemmin on arvioitu, että Suomen työmarkkinoilla kaivattaisiin tällä hetkellä jopa 9000 ohjelmointialan osaajaa. Tarpeen uskotaan kasvavan vuosittain.
Mikko Viikarin mukaan pulaa selittää osaltaan opiskelumahdollisuuksien puute. Alalle pyrkiville tarjotaan hänen mukaansa hyvää koulutusta, mutta koulujen aloituspaikkoja on tarjolla auttamattomasti liian vähän.
– Koko IT-alalta valmistuu (vuosittain) noin 1000 ihmistä ja heistä noin 300 on keskittynyt ohjelmointiin. Jos puuttuu yhteensä se 9000, niin siitä voi laskea, että aika iso pula on, Viikari sanoi.
Tekijöiden puutteen vuoksi etenkin ohjelmointialan kasvuyrityksillä on vaikeuksia löytää sopivaa työvoimaa.
Rekrytointiyritys aTalent Recruitingin toimitusjohtaja Niklas Huotari kertoo, että ohjelmointialalla vallitsee tällä hetkellä työnhakijoiden markkinat.
– Pöytä on kääntynyt ympäri. Ennen yrityksellä saattoi käydä haastattelussa viisi hakijaa, ja mietittiin, kenet palkataan. Nyt koodari kiertää viiden yrityksen haastatteluissa ja miettii, että mihin menisi töihin, Huotari kommentoi Huomenta Suomessa.
Uusimmat
-
12:42
Venäläiskuvernööri: Ukraina pommitti Belgorodin aluetta – MTV Uutiset seuraa sotaa
-
12:41
Käärijä lomailee paratiisimaisemissa – nämä kuvat nousivat jättisuosioon
-
12:39
Hirmutaklaus sekoitti Antero Mertarannan: "Tarjoaa sitä legendaarista ahteria" – nämä suoritukset nousivat MM-kisojen parhaimmistoon!
-
12:26
Ugandan presidentti hyväksyi erittäin jyrkän homoseksuaalisuuden vastaisen lain
-
12:26
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
12:14
MM-kisahuumalle hurjaa jatkoa – tästä lennosta tuli maailman seuratuin
-
11:55
Pekka Pouta kuluvan valmistujaisviikon säästä: "15 astetta... Sen yli ei ainakaan mennä missään päin"
-
11:51
Raviristeilyllä epäilty raiskaus – poliisi haki epäillyn laivalta: "Uhri tuli itse kertomaan asiasta henkilökunnalle"
-
11:37
Sikataklaaja soitti telomalleen tähtipuolustajalle – tämä järjetön teko päätti Ruotsin NHL-puolustajan MM-turnauksen
-
11:29
Kommentti: Aaro Niinistöstä uusia kuvia julki, mutta ei julkisuuteen – Jenni Haukion uutuuskirjan linjaus hämmentää
-
11:20
Jussi 69 julkaisi yhteiskuvan Rammsteinin laulajan Till Lindemannin kanssa
-
11:17
NBA käynnisti hämmentävän tutkinnan erotuomarin toiminnasta – LeBron James ärähti: "Onko tämä paska totta?"
-
11:14
Venetraileri osui pyöräilijään Kontiolahdella, poliisi pyytää tietoja
-
10:59
Red Bull -pomo vähätteli kilpailijoille siunaantunutta mahdollisuutta – nosti esiin F1-salakuvaajat: "On epäkohteliasta katsoa hameen alle"
-
10:57
Argentiinan presidentin virkakoneen lentäjä teki oudon tempun kesken laskeutumisen – vaarallinen tilanne tallentui videolle
-
10:57
Alkoholittomista tuontioluista löytyi liikaa lisäaineita – Tulli esti kolmen juomaerän maahantuonnin
-
10:44
ISW: Prigozhin kritisoi taas Putinia, löi tällä kertaa vyön alle – "Jos aloittaa sodan, pitää olla teräksiset pallit"
-
10:26
Susanna Laine palaa radioon
-
10:17
Venetsian tärkein kanaali muuttui käärijänvihreäksi
-
10:06
Yli 80 prosenttia suomalaisista saanut huijauspuheluita tai -viestejä – "Tekijöitä ei tunnuta saavan vastuuseen"
-
Lataa lisää