Kiinan kommunistipuolue kaipaa uusia kaadereita, ja katsoo jo pitkälle tulevaisuuteen. Pekingin yliopiston Kolmas sairaala etsii spermanluovuttajia, mutta tiukoin kriteerein.
Sairaalan nettisivujen mukaan perintönesteen luovuttajan on "rakastettava sosialistista isänmaataan", kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Kriteerit täyttävä luovuttajaehdokas saa palkkioksi reilut 700 euroa, jos läpäisee aatteellisen kuntotestin.
Asiakkaaksi, vai sanotaanko paremmin velvollisuuden toteuttajaksi, kelpaa vain kommunistipuolueelle uskollinen mies, joka on yli 20-vuotias mutta alle 45, terve, ei ylipainoinen, ei kalju, eikä punavihersokea.
Periytyykö aate?
Toistaiseksi ei tiettävästi ole kiistämätöntä tieteellistä näyttöä siitä, että aatteellinen vakaumus periytyisi geeneissä. Punavihersokea saattaa toki olla tunnistamatta punaista lippua, tai Maon punaista kirjaa.
Kaljuuden vastustamisen yhteys kommunistiseen aatteeseen voi sen sijaan olla hieman vaikeampi hahmottaa. Olihan esimerkiksi aatteen ytimen, marxismi-leninismin, jälkimmäisen osan nimimies V.I.Lenin kalju.
Ylipainoisia henkilöitä (käytännössä miehiä) on ollut myös kommunistijohtajien joukossa.
Sairaala ehti sittemmin poistaa ilmoituksensa sosiaalisesta mediasta, ehkä tuumaustauon jälkeen.