Kommentti: Vihreiden takinkääntö, Jungnerin tuska ja kapinallinen Salolainen kokoomuksesta

Tiukassa alkoholiäänestyksessä oli monta jännää yksityiskohtaa yksinäisestä demarista kokoomuslaiseen omaantuntoon.

Mutta ennen kaikkea vihreillä on paljon selitettävää kaupunkilaisille kannattajilleen, miksi valtaosa heistä vastusti vahvempien alkoholijuomien myyntiä kaupoissa, arvioi MTV Uutisten politiikan päällikkö Jussi Kärki.

Vihreillä on maine liberaalina kaupunkilaisten puolueena, joka ajaa erilaisia vapautuksia ihmisille. Tämän takia on omituista, että kymmenen vihreiden kansanedustajaa vastusti kaupoissa myytävien oluiden ja lonkeroiden prosenttirajan nostamista 5,5 prosenttiin. Vain neljä kannatti sitä.

Kyseessä on myös vanha kunnon takinkääntö, sillä monet vihreät kannattivat alkoholivapautuksia vaalikoneessa viime eduskuntavaalien alla. Vihreää nuttua käänsi myös niin, että heilahti, nykyinen puheenjohtaja Touko Aalto, joka äänesti 5,5-prosenttisia vastaan. Sen sijaan hänen edeltäjänsä Ville Niinistö hyväksyi vahvemmat alkoholijuomat kauppoihin.

Lukemiin 98-94 päättyneessä jännitysnäytelmässä oli paljon muutakin mielenkiintoista.

Kokoomuksessa oli tunnetusti kolme kansanedustajaa, jotka etukäteen vastustivat prosenttirajan nostamista: Pertti Salolainen, Sanna Lauslahti ja Pauli Kiuru. Näistä vain konkariedustaja Salolainen äänesti hallitusta vastaan. Lauslahti ja Kiuru olivat äänestyksestä poissa. Eduskunnan kuppilassa murjaistiin Salolaisen ratkaisun todistaneen, että kokoomuslaisellakin voi olla omatunto.

Kansanedustajilla oli äänestyksessä enemmän tai vähemmän vapaat kädet ja yhteensä 24 hallituspuolueiden kansanedustajaa äänesti hallituksen esitystä vastaan. Lähes kaksi vuotta jatkunut alkoholivääntö on ollut piinaavin juuri keskustalle. Pääministeri Juha Sipilä sentään säästyi äänestämiseltä, sillä hän oli EU-huippukokouksessa Brysselissä.

5,5-prosenttisten voitto oli täpärämpi kuin monissa etukäteislaskelmissa arvioitiin. SDP:ssä vain yksi kansanedustaja äänesti vahvempien alkoholijuomien puolesta. Ville Skinnari tulee Lahdesta, jossa Hartwall on merkittävä työllistäjä.

Demarien tiukka alkoholilinja ei todennäköisesti maistu kaikille puolueen kannattajille. Näkyvimmän irtioton teki entinen puoluesihteeri Mikael Jungner – jos nyt joku häntä demarina vielä piti. Jungner twiittasi, että SDP on jälleen väärällä puolella historiaa ja kysyi, miksi demari ei luota ihmiseen. Ja tämän päälle Jungner erosi SDP:stä.

Myös vasemmistossa oli vain yksi vastarannan kiiski. Ainokaisena Lapin edustaja Markus Mustajärvi äänesti 5,5-prosenttisten puolesta. Etukäteen monet uskoivat, että ay-liikettä lähellä olevat edustajat olisivat nähneet alkoholivapautuksissa myös työllistäviä vaikutuksia.

Mutta sekavaahan tämä oli loppuun asti, sillä hallituksessa liikkui päivän mittaan erilaisia käsityksiä, koska uudistukset tulevat voimaan. Viimeisin ja varmin tieto on, että 5,5-prosenttisia alkoholijuomia saa ruokakaupoista jo heti vuoden alusta.

Tämä tietää kiireistä vuodenvaihdetta panimoille, olutrekoille ja kaupoille. Tässähän on vain pari lyhyempää työviikkoa aikaa saada nelosolutta ja aitoa lonkeroa kauppojen hyllyille.

Tästäkin huolimatta rauhallista joulun odotusta niin kaljakuskeille kuin poliitikoille. Tämän hässäkän jälkeen joulu ei tule tänä vuonna päivääkään liian aikaisin. 

Lue myös:

    Uusimmat