Donald Trumpia ei olla nähty julkisuudessa päiviin. "Trump on kuollut" -spekulaatiot lähtivät heti lentoon, kirjoittaa MTV Uutisten Yhdysvaltoihin erikoistunut toimittaja Sanna Voltti.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on pysytellyt poissa kameroiden edestä jo muutaman päivän, jopa poikkeuksellisen pitkään.
Sosiaalisessa mediassa alkoi heti kohina, joka meni suoraan syvään päätyyn: onko Trump kuollut?
#trumpisdead on trendannut X:ssä jo muutaman päivän.
Trumpin viimeisin julkinen esiintyminen nähtiin keskiviikkona, kun hän johti televisioitua kabinettikokousta. Aiemmin viikolla hänet oli nähty pelaamassa golfia.
Lauantaina Trump nähtiin lastenlastensa kanssa matkalla golfkentälle. Eilen sunnuntaina hän vilahti Valkoisen talon edestä kuvatulla videolla.


