USA:n karsintasysteemi näytti tylyytensä kaksi viikkoa sitten, kun Yhdysvaltain Kendra Harrison karsiutui yllättäen Rion kisakoneesta.
Yksi epäonnistuminen maksoi voittajakandidaatille kovan hinnan. Silloin nuoren supertähden putoaminen herätti jo hieman ihmetystä. Harrison hyytyi pahasti kovassa paikassa, kun juoksija jäi lopulta karsintojen kuudenneksi.
Suurempi ihmettely alkoi vasta perjantai-iltana, jenkkiaituri rikkoi Timanttiliigassa upeasti 28 vuotta vanhan ME-ajan. 100 metrin aitajuoksu aikaan 12,20 oli osoitus, että Rioon päästessään Harrison olisi kuulunut kiistatta ennakkosuosikkien joukkoon.
Ennätysjuoksun ihastelun ohella heräsi kysymys, pitäisikö juoksu oikeuttaa sittenkin paikkaan loppukesän olympialaisissa. Pohdinta on aiheellista. Lajipomoilla riittää myös tulevaisuudessa mietittävänä, voiko yhden kilpailun otannalla tehdä valinnat olympialaisten kaltaiseen megatapahtumaan.
Koomiseksi tilanteen tekee kuitenkin se, että Harrison itse suhtautui tyynesti aiempaan karsiutumiseensa. Kaikista kommenteista aisti, että vaikka pettymys paistaa läpi, piti juoksija vielä ME-juoksunkin jälkeen putoamistaan kisakoneesta reiluna päätöksenä.
Ja näin sen kuuluukin mennä. Eri maiden urheilupomojen tehtävänä on taata kilpailijoille yhdenvertaiset ja reilut karsinnat. Ennen kaikkea valintasysteemi pitää olla selvillä jo ennen suoritusten antamista.
Jos pelisäännöissä kerrotaan tarkasti ja yksiselitteisesti, että yksien karsintojen tulos ratkaisee kisapaikat, ei tilanne ole epäselvä kenellekään. USA:ssa on vuosien saatossa karsiutunut koviakin nimiä olympialaisista, mutta valittajia on ollut yllättävän vähän.
Yksi jälkeenpäin tehty upea suoritus ei tarkoita, että selkeä valintasysteemi pitäisi yhtäkkiä heittää romukoppaan. Sen tietää USA:n valitsijat. Ja sen tietää hurjan ME-ajan juossut Harrison.