Kommentti: Talvivaara on uhkapeliä veronmaksajien rahoilla

Valtion rooli Talvivaarassa on kasvanut vähitellen. Veronmaksajat tukivat toki kaivosta jo alkuvaiheessa muun muassa rakentamalla rautatien kaivokselle. Iso pyörä alkoi pyöriä, kun valtion erityisrahoitusyhtiö Finnvera ryhtyi Talvivaaran lainojen takaajaksi. Valtion sijoitusyhtiö Solidium puolestaan osti ensimmäiset Talvivaara-osakkeensa vuonna 2011. Sen jälkeen julkista rahaa on kulkenut kaivokseen kiihtyvällä vauhdilla eri kanavia pitkin. 

Nyt pahasti ryvettynyt Talvivaara on valtion ikioma hanke, johon se yrittää houkutella yksityisiä sijoittajia mukaan. Toistaiseksi ne ovat katsoneet riskit liian suuriksi. Ehkä mieli muuttuu, jos Vaasan hallinto-oikeus siunaa purkuputkihankkeen jatkamisen. Putki helpottaisi katastrofaalista vesitilannetta kaivosalueella. 

Maaliskuussa valtioneuvosto tiedotti esisopimuksen solmimisesta Audley Capitalin edustaman sijoittajakonsortion kanssa. Tunnelma oli toiveikas. Mitä on tapahtunut sen jälkeen? Myös tuolloin tiedettiin, että edessä on purkuputkilupaan liittyvää byrokratiaa ja siihen liittyvä valitustie. 

Yhtenä selittävänä tekijänä elinkeinoministeri Olli Rehn mainitsi tiedotustilaisuudessa Talvivaaran maineriskin, joka saattaa pelottaa sijoittajia. On vaikea kuvitella, että kovassa kaivosbisneksessä maineriski olisi kansainvälisille kasvottomille sijoittajille se keskeinen ongelma. Kyse on lopulta siitä, mitä viivan alle jää. Onko kaivos pitkällä aikavälillä kannattava? Siihen vaikuttaa paitsi vesitilanteen hoitaminen, myös nikkelin hinta. Ministeriöstä on vakuutettu pitkin matkaa, että itse bioliuotusprosessin toimivuutta sijoittajat eivät epäile. Myös hallituksen täytyy tietenkin uskoa prosessiin. Rehn totesi taas tänään, että jos toiminta ei ole taloudellisesti kannattavaa, valtio ei sitä rahoita. 

Yksityisille sijoittajille kylmänviileiden riskiarvioiden tekeminen on helppoa, jos niillä ei ole penniäkään Talvivaarassa kiinni. Ne voivat viedä rahansa muualle. Valtiolla ei ole tätä ylellisyyttä, koska lasku lankeaa sille joka tapauksessa, viime kädessä kaivoksen alasajosta. Pekka Perän suuri unelma on muuttunut kiristysköydeksi valtion ympärillä.

Rehn arvioi kaivoksen alasajon välittömiksi kustannuksiksi 300 miljoonaa euroa. Summa on todennäköisesti alakanttiin ja hallittu alasajo veisi useita vuosia. 

Yhtiöjärjestelyjen yhteydessä on toistuvasti väläytelty pörssiyhtiön mahdollista roolia uudessa hankkeessa. Tiedotustilaisuudessa Helsingin Sanomien toimittaja kyseli, olisiko Rehnillä nyt mahdollisesti Vapaavuorta myönteisempi suhtautuminen siihen. Rehn ehti vastauksessaan muutamaan kertaan todeta emoyhtiön menneen konkurssiin. Liekö kyse salaisesta toiveesta vai virheestä? Emo on vasta yrityssaneerauksessa. Joka tapauksessa selväksi tuli, ettäPekka Perän ja saneerausmies Pekka Jaatisen nuotittama yhtiö ei ole edelleenkään keskeinen vaihtoehto kumppaniksi uuteen hankkeeseen. Syy saattaa olla hyvin yksinkertainen: Talvivaara tarvitsee nyt rahaa ja emoyhtiön uskottavuutta sen hankkijana ei pidetä kovin suurena. Varsinaisesti uskottavuus päästään testaamaan, mikäli yhtiökokous ensi viikolla hyväksyy Jaatisen ehdottaman velkojen vaihdon osakkeiksi ja yhtiö pääsee myöhemmin käynnistämään osakeannin uuden rahoituksen keräämiseksi. 

Valtio on kuin rahansa menettänyt pelaaja pokeripöydässä. Pitäisikö peli viheltää poikki ja myöntää tappiot vai jatkaa pelaamista luottaen, että jatkossa menisi paremmin? Voisiko vanhojakin tappioita saada kuitattua tulevista voitoista? Oikea vastaus selviää vasta vuosien päästä, mutta päätöksiä on tehtävä nopeasti, jo tämän kesän aikana. Alasajosta päättäminen olisi poliittisesti vaikea ratkaisu. Se tarkoittaisi ainakin satojen ihmisten työttömyyttä Kainuuseen, mutta ennen kaikkea suuren unelman hautaamista lopullisesti.