Janne Kataja teki tiedonhakua Swingers-elokuvaan "ammattipariskunnan" kautta: "Nyt oli hyvä motiivi kysellä"

Janne Kataja ja Kiti Kokkonen tähdittävät Swingers-parinvaihtoelokuvaa.

VIDEO: Jazkan Jacuzzi: Swingers-tähdet haastattelussa

Pamela Tolan ohjaama parinvaihtoelokuva Swingers sai ensi-iltansa perjantaina 30. marraskuuta. Yksi elokuvaa tähdittävistä näyttelijöistä on Janne Kataja, joka esittää elokuvassa Kiti Kokkosen roolihahmon puolisoa. 

MTV Uutiset tapasi Katajan ja Kokkosen elokuvan kuvauksissa elokuussa. Kaksikon mukaan kuvaukset sujuivat hienosti, ja vanhojen ystävien oli hauskaa esittää pariskuntaa keskenään. 

Kummallekaan parinvaihtoteema ei ollut entuudestaan tuttu, ja heillä olikin erilaiset tavat lähestyä elokuvan tekemistä. Kokkonen kertoo, ettei hän halunnut tietää aiheesta juuri mitään etukäteen, sillä hänen roolihahmonsakin osallistuu parinvaihtoviikonloppuun ensimmäistä kertaa.

Elokuvassa nähdään joukkokohtaus, jossa on mukana oikea parinvaihtajapariskunta. Kataja kertoo hyödyntäneensä kyseistä paria ja keskustelleensa aiheesta heidän kanssaan. 

– Ei minunkaan hahmoni olisi tarvinnut tietää, mutta ehkä minua rupesi kiinnostamaan jotenkin, tuli semmoinen luontainen uteliaisuus. Nyt oli hyvä motiivi kysellä, kun tehdään elokuvaa. Työn puolesta kyselen! Kataja nauraa. 

Kataja kokevansa itsensä arjessaan melko estyneeksi ihmiseksi, jolla ei ole tapana puhua esimerkiksi ystäviensä kanssa seksualisuudesta. 

– Siviilissä en varmaan pystyisi itse ikinä osallistumaan tämmöiseen. Tietysti enhän minä ole parisuhteessakaan enää, ja siellä kai pitää olla. 

Lue myös:

    Uusimmat