Tavallista saksalaista kismittää se, että Puola ja Unkari eivät suostu ottamaan osaansa pakolaistaakasta. Varsovan ja Budapestin hallitukset tietävät tämän ja heittävät lisää vettä kiukaalle.
Hyppäsin muutama viikko sitten taksiin, jota ajoi unkarilaissyntyinen mies. Puhe kääntyi pakolaisiin. Mies kertoi kauhistuneena, miten Budapestissa syyrialaiset olivat raiskanneet ja pahoinpidelleet kokonaisen unkarilaisperheen.
Tarina on kuulemma tosi. Saksalaisissa ja muissa eurooppalaisissa tiedotusvälineissä ei kuskin mukaan vain haluta kertoa asiasta.
En ryhtynyt väittelemään asiasta. En muistuttanut kertojaa siitä, että Unkarissa on häviävän vähän viime vuosina Eurooppaan tulleita syyrialaispakolaisia. Jos on ollenkaan.
Kansainvälisestä mediasta ei pienen haravoinnin perusteella tällaista uutista löytänyt. Rohkenen epäillä, että moiseen hirmutekoon olisi tartuttu, jos se pitäisi edes osin paikkansa. Toivottavasti olen oikeassa.
Lupsakan taksikuskin tarina on yksi osoitus siitä, millaisessa mielipideilmastossa unkarilaiset elävät. Ja mihin pääministeri Viktor Orbanin vahva valta-asema perustuu.
Vain muutama päivä taksikeskustelun jälkeen tapasin saksalaistuneen puolalaiskaverini, joka oli palannut lomalta entisestä kotimaasta. Hän ei kannata Puolan nykyistä Jarosław Kaczynskin PiS-puolueen vetämää kansallismielistä hallitusta.
Kaveriparka sanoi pelkäävänsä, että ”pian räjähtää”, jos mitään ei tehdä. Hän kertoi lomalla näkemästään televisiokeskustelusta, jossa varoitettiin Kaczynskin provosoivan tahallaan sekä Euroopan unionia että Saksaa siinä toivossa, että Puola potkitaan lopulta pois EU:sta ja unionin puolalaiset kannattajat kääntyvät sitä vastaan.