Kommentti: Ruotsin linjassa taitaa ärsyttää se, että elämä jatkuu – Ruotsin linja ei ole vielä katastrofi, mutta siihen on ainekset

Hallitus vaatii lisää valtaa koronanviruksen aikaan, myös kuolleiden määrä saattaa olla kaksinkertainen – kirjeenvaihtaja Jukka Lehto kertoo, mikä on koronakriisin tilanne Ruotsissa 3:28

Ruotsin omapäinen linja koronaviruksen torjunnassa on herättänyt huomiota ympäri maailmaa, kirjoittaa MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Jukka Lehto.

Eniten Ruotsin linjassa taitaa ärsyttää se, että muissa maissa jopa ulkonaliikkuminen on kielletty, Ruotsissa elämä on jatkunut rajoituksista huolimatta paljon vapaampana ja eihän se käy. Ruotsalaisten pitäisi istua kotona kuten kaikkien muidenkin, vaikka sillä ei muihin maihin ole mitään vaikutusta.

Toki Ruotsissakin on oma oppositio, joka haluaisi enemmän rajoituksia, ja heidän pelkonsa on, että tilanne menee yhtä huonoksi kuin Italiassa ja Espanjassa.

Maa on jossain määrin kahtiajakautunut. Suuri osa luottaa viranomaisten linjaan, osa protestoi. Kaiken tämän takana on tiedon puute: miten virus oikeasti käyttäytyy, miten se tarttuu, mitkä rajoitukset ovat tarpeellisia ja mitkä eivät?

Ruotsin linja ei ole ollut katastrofi, mutta siihen on ainekset

Tietoa tulee koko ajan lisää mutta kysymyksiä on vielä paljon enemmän kuin vastuksia. Ruotsalainen linja ei ole ollut tähän mennessä katastrofi, mutta siihen on olemassa nyt ainekset.

Ruotsissa on tehty virheellinen olettamus, ettei virus tartu oireettomilta, ja se saattaa koitua satojen, jopa tuhansien vanhuksien kohtaloksi tulevien viikkojen aikana.

Tilastot kertovat karua kieltä siitä, että Ruotsissa virukseen menehtyneistä lähes 75 prosenttia on yli 70-vuotiaita. Ikäluokan suojelussa on toistaiseksi epäonnistuttu. Vierailukielto vanhusten hoitolaitoksiin tuli vasta maaliskuun lopussa.

Ruotsissa virustestauksen määrä on ollut alhainen ja hoitohenkilökunta on valittanut suojavarusteiden puutteesta.

Julkisuudessa on kerrottu kolmen lääkärin ja kahden sairaanhoitajan joutuneen tehohoitoon. Mistä tartunnat on saatu, sitä ei ole kerrottu. Lähes sadassa kunnan vanhustenhoidossa on nyt epäily tartunnan saaneista vanhuksista. 

Vapaa linja näyttää kääntyneen nyt kansankotia rakentaneita vanhuksia vastaan.

Kestääkö Ruotsin terveydenhoitojärjestelmä seuraavat viikot?

Osa todellisuudesta paljastuu muutaman viikon sisällä. Tämän hetken arvio on, että Tukholman seudulla taudin huippu tullaan näkemään huhtikuun puolessavälissä. Tuolloin arvioidaan pelkästään Tukholman alueella jopa 1500 ihmisen tarvitsevan sairaalahoitoa ja lähes 300 ihmisen tehohoitoa.

Tehohoitopaikkoja ja henkilökuntaa on saatu lisää viime päivien aikana, mutta osuvatko arviot kohdalleen, kestääkö Ruotsin terveydenhoitojärjestelmä seuraavat viikot?

Ja seuraava kysymys on, miten pienemmät kaupungit ja maaseutu selviävät. Virus leviää nyt tasaisesti sisämaata kohden. Jos tukholmalaiset malttavat olla matkustamatta pääsiäisen ajan, selvitymisen mahdollisuudet paranevat. Kotona pysymistä ovat toivoneet tv-puheissan niin kuningas kuin pääministeri.

Viranomaisten arviot kuolleiden määrästä heitelleet jopa puolella

Viime päivinä myös virukseen menehtyneiden tilastointi on osoittautunut ongelmalliseksi.

Paikallisen tietotoimisto TT:n laskelmien mukaan useampana päivänä viranomaisten lukemat kuolleiden määrästä ovat heittäneet jopa puolella, joka tarkoittaa sitä, että jo nyt kuolleita voi olla lähes tuhat.

Viranomaiset ovat luvanneet parantaa rekisteröintiä ja kiistävät, että kyseessä olisi tarkoituksenmukainen lukemien peittely. Pääministeri totesi jo, että Ruotsissa pitää varautua tuhansiin kuolleisiin.

Ruotsin linja voi olla kaikesta huolimatta toimivampi

Lyhyellä aikavälillä muiden maiden valitsema rajoittavampi linja voi olla toimivampi kuin Ruotsissa, mutta lopullinen tulos nähdään kenties vasta ensivuoden puolella. Tartuntojen määrä ei tuossa kohdassa ole mittari vaan se, pystyikö yhteiskunta suojaamaan niitä jotka oikeasti suojaa tarvitsivat?

Kuinka moni yritys ajautuu konkurssiin, kuinka moni ihminen menettää työnsä ja toivonsa tulevaisuuteen rajoitusten takia? Korvaako yhteiskunta näistä rajoituksista johtuvat kulut? Ruotsissa kaksi miestä, pääministeri Stefan Löfven ja valtion epidemiologi Anders Tegnell ovat koronaviruksen jälkeen joko konnia tai sankareita.

Ennen virusta pääministerin suosio oli alamaissa, mutta kriisin aikana Löfvenin kannatus on noussut huomattavasti. Mutta jos nyt valittu linja osoittautuu fiaskoksi, koko hallituksen jatko on vaakalaudalla.

Juuri nyt testataan päättäjien kylmäpäisyys, väärillä päätöksillä lopputuloksena on koko maata vuosia koettelevat inhimilliset ja taloudelliset vaikutukset.

Lue myös: MTV seuraa koronan leviämistä maailmalla: Yhdysvalloissa jo yli 300 000 tartuntaa – Australiassa leviää hämäräperäisiä kotitestejä

Lue myös:

    Uusimmat