Yhteisten asioiden hoitamisessa pitää olla populismia ja intohimoa. Saksan kanslerikisan demarikandidaatti osoittaa, että nämä ominaisuudet eivät ole vaarallisten äärivouhkaajien yksinoikeus.
Suomen demarit valitsevat pian puheenjohtajan. Vanha jatkaa, jos gallupjonglööreihin voi tällä kertaa luottaa.
Olen seurannut ehdokaskolmikon tenttejä etänä Saksasta. Ihan kivoja. Asiaa on puhuttu. Terävästikin. Silti on haukotuttanut. Ei voi mitään.
Kun kääntää katseen muualle Eurooppaan ja seurailee erityisesti poliittisten äärilaitojen valmistautumista tämän vuoden vaaleihin, tunnekuohuja tulee enemmän. Pääasiassa pelottaa.
Erityisesti oikeistopopulistit, joita nyt vaan tällä hetkellä on enemmän äänessä, ajavat asiaansa intohimoisesti. Niin, että tavallinen ihminen ymmärtää, innostuu ja kiihtyy.
Se pelottaa, että nämä vaalikarjan paimentajat kiihdyttävät äärinationalismilla ja ulkomaalaisvastaisuudella. Siis uhkakuvilla. Ja vielä väärillä. Vihollisilla, jotka pitää rajata ulkopuolelle ja joista pitää päästä eroon. Samoilla resepteillä Washingtonin mustekynäkostaja Donald Trump nousi valtaan.
Saksan kanslerikisan haastaja, EU-parlamentin entinen pitkäaikainen puhemies, sosiaalidemokraatti Martin Schulz on tässä synkässä yleiskuvassa poikkeus. Sellainen, jota kannattaa seurata ja josta kannattaa ottaa jopa oppia.
Kaikkien kannattaa. Myös Suomessa. Eikä tässä tehdä nyt vaalityötä kaikkien maiden sosiaalidemokraateille. Ei todellakaan. Kyse on siitä, miten politiikkaa tehdään ja miten vaihtoehtoja myydään äänestäjille.