Kommentti: René Fasel käveli suoraan ansaan Valko-Venäjällä – karhunhalaus jääköön viimeiseksi muistoksi kiekkopomosta

Jos Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n puheenjohtajan René Faselin talvinen retki Valko-Venäjän presidentin palatsiin näytti ulospäin kummalliselta, niin kaikesta päätellen juhlallinen vastaanotto yllätti sveitsiläisen itsensäkin. MTV Urheilun toimittaja Antti Rämänen ihmettelee, miten vuosikymmeniä liittoa johtanut kiekkopomo voi tehdä jotain näin hölmöä.

Faselia odotti Minskissä samanlainen vastaanotto kuin ystävällismielistä valtionpäämiestä. Näin mehevää mediatilaisuutta ei presidentti Aljaksandr Lukashenka ollut vähään aikaan saanutkaan järjestettäväkseen.

Todellinen syy sille, miksi Faselin oli vielä koronapandemiankin keskellä matkustettava Valko-Venäjälle, on edelleen hämärän peitossa. Jos hänen oli pakko käydä selvittämässä asiat kahden kesken Lukashenkalle ilman muiden kuuntelevia korvia, hän huomasikin kävelleensä suoraan tämän järjestämään ansaan.

"Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että hammaslääkärin on jatkuvasti putsattava yhtä tulehtunutta poskihammasta, joka olisi vahvasti perusteellisemman juurihoidon tarpeessa."

Lukashenka sai vierailusta tärkeän propagandatilaisuuden ja samalla tunnustuksen, että hän on edelleen IIHF:lle tärkeä vaikuttaja. Ja että MM-kisojen siirtämisessä muualle olisi vielä ylipäänsä jotain neuvoteltavaa hänen kanssaan.

Paikalla oli tietysti myös iso joukko presidentille suosiollista mediaa. Hämmentynyt Fasel tarjosi aluksi diktaattorille kättään, mutta tämä puristikin kiekkopomon syleilyynsä kutsuen häntä vielä kaiken lisäksi ”rakkaakseen”.

Fasel on johtanut IIHF:ää omalla lipevähköllä otteellaan vuodesta 1994 asti, mutta tällaiseen mateluun hänkään ei ollut vielä alentunut. Viime vuosikymmeneltä lähtien hän toki on ollut muutenkin vahvasti itään päin kallellaan. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että hammaslääkärin on jatkuvasti putsattava yhtä tulehtunutta poskihammasta, joka olisi vahvasti perusteellisemman juurihoidon tarpeessa.

Fasel vakuutti olevansa itse yhtä hämillään saamastaan vastaanotosta. Kuinka tyhmästi näin kokenut urheilujohtaja voi toimia?

Puheet siitä, että Fasel pyrkisi siirtopäätöstä pitkittämällä vaikuttamaan Valko-Venäjän katastrofaaliseen ihmisoikeustilanteeseen, ovat täyttä puppua. Joulukuun lopussa hän meni hätäpäissään lupaamaan, että liitto tutkii Baskoviin kohdistuneet syytökset. Se lupaus on tainnut muutamassa viikossa jo unohtua.

Tällä kertaa Fasel ei harmikseen ehtinyt tavata opposition edustajia, mutta ehkä seuraavalla visiitillä voisi olla aikaa siihenkin.

Alkuperäisen aikataulun mukaan 70-vuotiaan Faselin oli tarkoitus väistyä jo viime kevään kongressin yhteydessä IIHF:n puheenjohtajan paikalta samalla kertaa varapuheenjohtaja Kalervo Kummolan kanssa. Koronavuosi peruttuine MM-kisoineen sai kaksikon pyörtämään päätöksensä. Näistä ensin mainitun kohdalla eläköityminen olisi selvästi ollut jo paikallaan.

Kummola on Faselista poiketen ollut kesästä lähtien perillä siitä, ettei MM-kisoja näissä olosuhteissa voi järjestää Valko-Venäjällä. Suurin osa kansallisista liitoista olisi ollut jo ajat sitten valmiita hautaamaan koko ajatuksen, mutta jokin Faselin henkilökohtainen velvoite on jarruttanut väistämätöntä päätöstä ja tekee sitä edelleen.

Tästä eteenpäin olisi suositeltavaa, että liitto ja sen suhteet ulkomaailmaan jäisivät nyt ainakin ensi kevääseen asti Kummolan hoidettavaksi. Sen jälkeen seuraajat voisivat aloittaa perusteellisen tuuletuksen.

Lue myös:

    Uusimmat