IIHF-pomo Rene Fasel järkyttyi julkisuuteen levinneistä kohukuvista – Kalervo Kummola avaa MM-kisapäätöksen etenemistä: "Yleinen mielipide on, ettei sinne mennä"

Kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n hallitus kokoontui tiistaina keskustelemaan puheenjohtaja Rene Faselin vierailusta Valko-Venäjällä. IIHF:n varapuheenjohtaja Kalervo Kummola avasi kokouksen sisältöä MTV Urheilulle.

IIHF-pomo Rene Fasel vieraili maanantaina Valko-Venäjällä keskustellakseen ensi kevään MM-kisojen kohtalosta maan itsevaltaisen presidentin Aljaksandr Lukashenkan kanssa. IIHF:n hallitus piti tiistaina kokouksen, jossa käytiin Faselin ja Lukashenkan tapaamisen anti läpi.

Kokouksessa mukana ollut Kummola kertoo Faselin antaneen tapaamisesta seikkaperäisen selostuksen.

– Pääsihteeri luki esitykset, jotka he olivat Lukashenkalle tehneet. Siinä oli paljon vaatimuksia lehdistövapaudesta ja poliittisia vankeja myöten. Suurimpaan osaan Lukashenka oli suostunut, mutta oli arvattavissakin, ettei niitä poliittisia vankeja ole valmis vapauttamaan, Kummola kertoo MTV Urheilulle.

– Oli myös keskustelua Valko-Venäjän jääkiekkoliiton puheenjohtajaan (Dmitri Baskoviin) kohdistuvista syytöksistä, että hän olisi ollut osallisena yhteen murhaan tai pahoinpitelyyn, joka johti kuolemaan, Kummola jatkaa asialistan avaamista.

Sosiaalisessa mediassa levisi maanantaina kuva, jossa Fasel ja Lukashenka tervehtivät toisiaan lämpimästi halaten. Nettiin vuotanut kuva herätti paljon keskustelua ja kritiikkiä ympäri maailman. Tapaus nousi esiin myös IIHF:n kokouksessa.

– Ne kuvat ovat saaneet aika pöyristyttävän vastaanoton muuallakin kuin Suomessa. Eihän kukaan niistä riemuinnut, ei myöskään Fasel itse. Siellä oli ilmoitettu, ettei ole lehdistöä paikalla, mutta taidettiin vähän yllättää. Ymmärrän hyvin Lukashenkaa, että käytti sitä propagandaan, mutta ilmeisesti kääntyi kyllä häntä vastaan, Kummola sanoo.

IIHF:n hallitus kokoustaa uudelleen 27. tammikuuta, jolloin lopullinen päätös kisojen suhteen tehdään.

– Kyllä tällä hetkellä yleinen mielipide on, ettei sinne mennä, mutta katsotaan nyt rauhassa. 27. tammikuuta on se kokous, missä tehdään lopulliset päätökset.

Lue myös:

    Uusimmat