Kommentti: Pilaako jääräpäinen hybridivimma rallin MM-sarjan?

Rallin MM-sarja on vedenjakajalla. Uusien Rally1-kilpureiden olisi määrä olla viivalla jo vajaan vuoden päästä Monte Carlon rallissa, kirjoittaa Aki Hietavala.

Uuden sukupolven hybridikilpa-autojen kehitystyö on kuitenkin vasta alkutekijöissään. Nykyiset WRC-tallit vastaanottivat maaliskuun alussa hybridiyksiköt saksalaiselta Compact Dynamicsilta, mutta vain M-Sport Ford on tiettävästi kokeillut uusia komponentteja nykyisen kilpurinsa koriin muokattuna.

Hybridiautojen piti houkutella lisää valmistajia MM-sarjaan, mutta tilanne vaikuttaa päinvastaiselta. Korealaisen Hyundain on epäilty vetävän kokonaan töpselin irti seinästä lakkauttaen koko ralliohjelmansa. Jos näin kävisi, tuskin myöskään Toyota jäisi yksinäisenä tehdastallina MM-sarjaa "kustantamaan".

Tälläkin hetkellä MM-sarjassa on vain kolme tallia, joten yhtään niistä ei olisi varaa menettää. Onneksi Hyundai-pomo Andrea Adamo on sittemmin antanut positiivisempia kommentteja liittyen korealaisvalmistajan jatkoon MM-sarjassa. Toisaalta taas torinolaisella ei loppuviimein ole paljoa sananvaltaa, jos Korean päässä negatiivinen päätös tehdään.

Alunperin ajatus hybrideistä lähti autonvalmistajilta, kun lajia haluttiin lähteä viemään sähköisempään suuntaan. Meksikon rallin aikaan vuonna 2019 Citroen esitti ukaasin vetäytyä sarjasta ellei päätöksiä saada aikaiseksi. Tämän uhkauksen Citroen myös lopulta toteutti, kun FIA vetkutteli tarpeeksi pitkään uusien hybridisääntöjen kanssa. Toisaalta taustalla oli myös se, etteivät autonvalmistajat päässeet yksimielisyyteen säännöistä yhdessä kattojärjestön kanssa.

Nyt esiin on noussut huoli, että hybridit ovat jo muutaman vuoden myöhässä rallipikataipaleilta. Vaarana on, että Kansainvälisen autoliitto FIA:n hinku saada väkisin hybridiautot viivalle, pistää koko lajin huipputasolla pakettiin.  Ensimmäisen hybridiautonsa Toyota toi Aasiassa markkinoille kuitenkin jo vuonna 1997, joten hybridien markkinointi rallin avulla tuntuu vuonna 2021 hieman kyseenalaiselta.

Loppuviimein ralliautoilussa maailman huipulla on aina kyse autotehtaiden markkinoinnista eli siitä, saako valmistaja tarpeeksi näkyvyyttä ja myynnin lisäystä MM-sarjan avulla.

Autotehtaiden isoin myyntivaltti ja kehityskohde on tätä nykyä jo täysin sähköiset autot. Ehkä parempi olisi ollut siirtyä suoraan polttomoottoriautoista sähköön jättäen hybridivaihe kokonaan pois, koska päätös hybrideistä viivästyi liian pitkään?

– Tällä hetkellä tulevaisuudesta ei ole kovin selkeää kuvaa, että ajetaanko (rallia) sitten täysin sähköllä, vetyautoilla vai uusiutuvilla polttoaineilla. Niillä kaikilla tuntuisi olevan paikkansa tulevaisuudessa, FIA:n rallipomo Yves Matton toteaa Autosportin verkkosivuilla.

Entinen WRC-tähti Hayden Paddon on jo kehittänyt Hyundai Kona EV -sähköralliauton, jota on myös testannut menestyksekkäästi kotimaassaan Uudessa-Seelannissa sekä osallistunut muutamaan näytösluontoiseen kilpailuun. Sähköisen ralliauton on kehittänyt myös itävaltalaisen Manfred Stohlin johtama tiimi. Sähköralliautoihin tekniikka on siis likipitäen kasassa, mutta hybridejä vasta aletaan laittamaan kokoon.

Iso uhka siis on, että hybridivaihe jää rallin MM-sarjan osalta pahasti puuhailuksi muutamien kilpa-autojen voimin, kun tehtaat odottavat lajin siirtymistä oikeasti 2020-luvulle. Tulevat Rally1-säännöt ovat voimassa kolme kautta vuodesta 2022 lähtien.

– Rally1-konsepti on luotu niin, että se voidaan uusia kolmen vuoden päästä. Sillä tavalla kaikki WRC-säännötkin toimivat. Tiedämme, että moottoriurheilu selviää aina ja sopeutuu vallalla oleviin markkinoihin, kuluttajien tarpeisiin sekä sosiaaliseen tilanteeseen, Matton pyörittelee.

– Tarkoituksena on tarkastella sääntöjä kolmen vuoden päästä ja katsoa, voidaanko jotain sen hetken uusia teknologioita ottaa käyttöön.

Lue myös:

    Uusimmat