Nykyisin tärkeintä on usein se miltä asiat näyttävät. Metsien riskiluokituksen lanseerauksessa asiat näyttävät sekavalta. Ei mennyt niin kuin uskoteltiin, kirjoittaa Keimo Lehtiniemi kommentissaan.
Noin 600 000 metsänomistajaa on saanut totutella viime vuosina omaisuuteensa kohdistuviin erilaisiin – usein vieraskielisiin – kirjainyhdistelmiin.
Ei riitä, että hallitsee kuutiot, hehtaarit ja tietää mikä on relaskooppi. On opeteltu sertifioinnit PEFC:n ja FSC:n nimeen, ja nyt pitäisi ymmärtää mitä omissa metsissä tarkoittaa HCV, high conservation value.
HCV koskee niitä metsiä, joita ei ole sertifioitu FCS-kriteereillä.
Niitä on valtaosa tavallisten kansalaisten metsälöistä. Ne on jo vuosia sitten sertifioitu PEFC-kriteereillä. HCV tulee markkinavoimien paineesta, ja kas kummaa se koskee myös niitä satojatuhansia metsänomistajia, jotka eivät ole sitoutuneet FSC-järjestelmään.
Periaatteessa millään FSC:n esittämillä vaatimuksilla tai painostustoimilla ei pitäisi olla vaikutusta sellaisen metsänomistajan omaisuuden arvoon ja hyödyntämiseen, joka ei ole sitoutunut FSC-kriteereihin. Sellaisiakin metsänomistajia toki on, mutta erittäin vähän.
Ihan peruskysymys kuuluu, onko se reilua, että ulkopuolinen taho määrää mitä toinen saa omaisuudellaan tehdä, ja mitä ei. No ei ole. Ei taida olla laillistakaan.
Unohdetaan reiluus ja keskitytään tässä nyt vain siihen, miten tämän HCV:n tarjoilussa onnistuttiin.