Nykyisin tärkeintä on usein se miltä asiat näyttävät. Metsien riskiluokituksen lanseerauksessa asiat näyttävät sekavalta. Ei mennyt niin kuin uskoteltiin, kirjoittaa Keimo Lehtiniemi kommentissaan.
Noin 600 000 metsänomistajaa on saanut totutella viime vuosina omaisuuteensa kohdistuviin erilaisiin – usein vieraskielisiin – kirjainyhdistelmiin.
Ei riitä, että hallitsee kuutiot, hehtaarit ja tietää mikä on relaskooppi. On opeteltu sertifioinnit PEFC:n ja FSC:n nimeen, ja nyt pitäisi ymmärtää mitä omissa metsissä tarkoittaa HCV, high conservation value.
HCV koskee niitä metsiä, joita ei ole sertifioitu FCS-kriteereillä.
Niitä on valtaosa tavallisten kansalaisten metsälöistä. Ne on jo vuosia sitten sertifioitu PEFC-kriteereillä. HCV tulee markkinavoimien paineesta, ja kas kummaa se koskee myös niitä satojatuhansia metsänomistajia, jotka eivät ole sitoutuneet FSC-järjestelmään.
Periaatteessa millään FSC:n esittämillä vaatimuksilla tai painostustoimilla ei pitäisi olla vaikutusta sellaisen metsänomistajan omaisuuden arvoon ja hyödyntämiseen, joka ei ole sitoutunut FSC-kriteereihin. Sellaisiakin metsänomistajia toki on, mutta erittäin vähän.
Ihan peruskysymys kuuluu, onko se reilua, että ulkopuolinen taho määrää mitä toinen saa omaisuudellaan tehdä, ja mitä ei. No ei ole. Ei taida olla laillistakaan.
Unohdetaan reiluus ja keskitytään tässä nyt vain siihen, miten tämän HCV:n tarjoilussa onnistuttiin.
Alun perin karttoja, joilla nämä HCV-kohteet ovat ei ollut edes tarkoitus näyttää metsänomistajille. Siis todella läpinäkyvää nykymaailmassa. Lopulta karttoja alettiin tilaajien, siis teollisuuden toimesta jakaa puuta ostavien yhtiöiden lisäksi myös puunmyyjien edunvalvojille, siis metsänhoitoyhdistyksille.
Kun tein tätä juttua, karttoja ei halunnut kukaan esitellä.
Ymmärrän, että tietosuojan takia yksittäisen omistajan kohdetta ei ole hyvä julkistaa ilman lupaa. Mutta koko materiaalin yllä liehuu synkkä salaisuuden verho. Nehän ovat vain suuntaa antavia, joten supi supi ja sipi sipi.
No lopulta sellainen kartta tuli eteeni, kun tarkisitn miten HCV aikoo riehua omilla kuvioilla. Voin vakuuttaa, että siinä kartassa on koko maassa hehtaari poikineen ja punaista täplää enemmän kuin sinistä vettä Suomenniemellä.
Sori vaan siellä metsäteollisuuden edunvalvonnassa: tämä näyttää suojelulta, vaikka ei sitä olisikaan. Eikö Naturasta opittu mitään? Levitellään epämääräisiä karttoja salamyhkäisesti ja vakuutellaan, että näistä ei ole mitään haittaa. Naturassa yritettiin ja pahasti meni munilleen.
Vahinko on ikävä kyllä jo syntynyt tai syntyy lähikuukausina. Metsänomistajat kavahtavat tällaista touhua. Naturasta jäi niin paha muistijälki.
Sanotte, että HCV:tä ja Naturaa ei voi verrata. Olen kuitenkin vakuuttunut, että suurimmalle osalle metsänomistajista ne näyttävät samanlaisilta. Varsinkin niille, joiden oma kohde kirkuu kartalla punaisena. Sehän on vain inhimillistä.
Karttojen tilaajat korostavat, että ne ovat vain alustavia työkaluja puunostajille. Sekin myönnetään, että sieltä moni kohde muuttuu punaisesta vihreäksi, kun tarkemmin tutkitaan. Käydään jopa paikan päällä nuuskimassa. Miksi pitää toimia näin päin ja aiheuttaa omistajille pahaa mieltä, pelkoa ja taloudellista huolta?
Miksi ei toimittu toisin? Olisi tutkittu ensin nämä kohteet ja vasta sitten painettu karttoja. Häh?
MTV Uutisten haastattelussa teollisuus ei millään tavalla pahoitellut syntymässä olevaa sotkua. Päinvastoin, valittua toimintamallia pidettiin mallikelpoisena.
Ei luulisi olevan nykyteknologialla ylivoimainen tehtävä ilmoittaa jokaiselle metsänomistajalle henkilökohtaisesti HCV-kohteesta. Se olisi sitä hyvää hallintoa. Tai tässä tapauksessa hyvää asiakaspalvelua.
Ajateltiin, että omistajat saavat tietää HCV:stä metsissään, kun tekevät puukauppaa. Entäs kun tehdään kiinteistökauppaa tilasta, haetaan vakuuksia, varaudutaan perintö- tai lahjaverojen maksuun. Tilan todellinen arvo – ehkä radikaalistikin pienentynyt – rysähtää kasvoille vasta sitten. Ei naurata joka sen hetken joutuu kokemaan.
En moiti itse tavoitetta – monimuotoisuuden toteutumista ja turvallisista lähteistä tuotettua puuraaka-ainetta. Päinvastoin. Olen vapaaehtoisesti suojellut aika mällin vanhoja metsiä. Mutta tämä minua hämmästyttää miten lähdettiin taas soitellen sotaan. Kauhiast hämmästelen. Tässä on kuitenkin kysymys yksityisomaisuudesta.
Kun metsälö menee suojeluohjelmaan, omistaja saa siitä yleensä jonkinlaisen korvauksen. Kun HCV rajaa metsälön puukaupan ulkopuolelle, korvausta ei tule mistään. Jos HCV tuo metsälön käsittelyyn rajoituksia, puun kuutiohinta laskee, korjuu- ja uudistamiskulut voivat nousta, mutta korvausta ei kuulu. Todella reilua.
Sekin on hyvä muistaa, että Naturan aikana epämääräiset tiedot johtivat passiiviseen suojeluun. Kohteita jätettiin varmuuden vuoksi ostamatta. Käykö nyt samalla tavalla?
Olen kuullut, että Ruotsissa metsäteollisuus pohtii ottavansa FSC:stä brexitit.
Sellainen ei tietenkään nykymaailmassa onnistu vain yhdeltä yhtiöltä, mutta suurella joukolla kyllä. Miksi pohtivat? Varmaan siksi, että saisivat itse päättää asioista yhdessä metsänomistajien kanssa ilman ulkopuolista painostusta. Rajansa kaikella.
Kun puunostajien kanssa keskustelee HCV:stä kahvipöydissä, he sanovat reilusti, että ilmankin olisi oikein hyvin pärjätty. Mutta minkäs mahdat markkinavoimille.
Maaseudun Tulevaisuus pohti pääkirjoituksessaan, onko Suomessakin metsäteollisuuden ja metsäyhtiöiden valta karannut omista käsistä. Tähän on tultu.
Ja vaikeammaksi menee.