Ulko- ja turvallisuuspoliittisesti länttä ja Eurooppaa johdetaan nyt Pariisista. Tämä sopii myös Saksalle, joka edelleen mieluummin välttelee vastuuta. Mutta tuottaako työnjako tuloksia?
Suuret Ylimmät Ystävät kohtasivat Washingtonissa.
Ranskan presidentin Emmanuel Macronin Washingtonin visiitin tunnelman voi tiivistää näin, kun tuijottaa Yhdysvaltain pääkaupungista viime päivinä tullutta kuvavirtaa.
En ryhdy tässä sen enempää retostelemaan suurmiesten eleitä, liikkeitä tai sanoja. Minusta kupletti oli pääsääntöisesti kiusallinen ja suorastaan irvokas. Mutta se siitä.
Oleellista on se, tuottaako Macronin ja presidentti Donald Trumpin välinen liehittely konkreettisia myönteisiä tuloksia? Ja toisaalta, pystyykö Saksan liittokansleri Angela Merkel omalta osaltaan viemään Trumpin kanssa Washingtonissa Euroopalle tärkeitä asioita eteenpäin?
Intressi on joka tapauksessa yhteinen. Iranin ydinasesopimuksen raukeaminen olisi kohtalokas takaisku koko kansainväliselle yhteisölle. Ja laajenevasta kauppasodasta kärsisivät kaikki. Euroopassa eniten Saksa.
Berliinin ulkopoliitikko- ja diplomaattipiirit vakuuttavat, että Saksan ja Ranskan johtajien USA-vierailujen huolellinen käsikirjoitus on tehty yhdessä Pariisi-Berliini-akselilla. Ja että päänäyttelijät ovat sisäistäneet roolinsa.
Keikarointia hyvässä tarkoituksessa
Trump rakastaa keikarointia ja Macron suostuu siihen luodakseen mahdollisimman hyvän keskusteluyhteyden Valkoisen Talon arvaamattomaan isäntään. Ranskan presidentti esiintyy koko Euroopan suvereenina ulko- ja turvallisuuspoliittisena johtajana, jonka kanssa öykkärimäinen kiinteistömiljardööri voi keskustella kahden kesken, kuten "tosi miehet" keskustelevat.