Ludovico Einaudin kauan odotettu konsertti Helsingissä oli todella harvinaista herkkua, mutta toivottavasti ei täysin ainut laatuaan, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Aino Haili.
Harvoin konserttiin mennessä itseä jännittää, mutta marraskuinen ilta Helsingin Finlandia-talolla oli poikkeus. Loppuunmyyty sali hykerteli odotuksesta, kun lavalle odotettiin astelevaksi yhtä tämän hetken suurinta elokuvasäveltäjää ja pianistia: italialaista Ludovico Einaudia, 65.
Odotettu konsertti koki niin monelle tapahtumalle tutun kohtalon, kun sitä jouduttiin siirtämään kahteen otteeseen koronapandemian takia. Loppuunmyydyn konsertin kokemusarvo siis myös arvatenkin kasvoi tämän odottelun myötä, sillä Einaudin kaltaisen taiteilijan näkeminen itse on todella harvinaista herkkua.
Näin totesikin myös eräs katsoja seurassaan olleille lapsille Finlandia-talon salin ovilla: "Tämä on teille nyt sellainen kerran elämässä -kokemus".
Tuntemattoman vierustoverini kanssa jaoimme lyhyesti samat aatteet odottaessamme paikoillamme konsertin alkua. Totesimme yhdessä, että odotukset ovat todella korkealla, ja tuskin joudumme pettymään. Paikalla oli myös suomalaisia elokuva-alan huippuja niin ikään kuuntelemassa artistia, joka on tällä hetkellä suurimmista elokuvien tunnelmanluojista.
Suuren yleisön tietoisuuteen Einaudin nosti epäilemättä vuonna 2011 ranskalainen elokuva Koskemattomat, jonka erityisen koskettavassa tarinassa Einaudin yksinkertainen pianomusiikki näyttelee jopa poikkeuksellisen merkittävää osaa. Elokuvassa kuullaan esimerkiksi Una Mattina, joka on yksi Einaudin rakastetuimpia kappaleita, ja jota odotettiin myös Finlandia-talolla kuultavaksi. Viimeisimpiä elokuvia, joissa Einaudin musiikkia on kuultu, ovat esimerkiksi Isä sekä Nomadland.
Lopulta, valojen sammuttua Finlandia-talon sali hiljeni, ja odotus palkittiin. Lavalle lipui ohimennen kättään heilauttanut Einaudi, seuranaan viulisti ja sellisti. Aluksi artisti vaikutti välinpitämättömältä – taiteilijan tyyliin. Soittaessaan Einaudi oli täydellinen ja virheetön. Ensimmäisestä sävelestä alkoi pari tuntia kestänyt kollektiivinen syvämeditatiivinen hetki, joka keskeytyi omalta kohdaltani aika ajoin, kun huomasin uponneeni jopa asteen liian syvälle omiin ajatuksiini, unohtaen keskittyä siihen hetkeen, jota olin paikan päällä todistamassa.
Ohjelmiston keskiössä oli konsertin nimen mukaisesti Einaudin vuonna 2019 ilmestynyt teos Seven Days Walking, joka pitää sisällään seitsemän levyä. Teoksen kappaleita on ripoteltu muun muassa juuri edellä mainittuihin elokuviin. Hieman ennen konsertin puoltaväliä Einaudi piti ensimmäistä kertaa tauon soittamisesta, nosti käteensä mikrofonin ja tervehti yleisöä kiitollisena. Hän kertoi teoksen taustoista ja siitä, kuinka saman reitin voi kulkea loputtomasti aina uudelleen eri tavoin, löytäen siltä jotain uutta. Sanat, jotka olivat kuin piste i:n päälle tunnelman luomisen suhteen.
Visuaalisesti konsertti oli niin ikään miellyttävä ja virheetön, mutta omalla kohdallani huomasin tämän lopulta jopa haastavaksi. Konsertti oli niin täydellinen, että siihen oli toisinaan vaikeaa keskittyä. Se lienee myös nykyihmisen helmasynti, kun nopeatahtisessa arjessa mieli tarvitsee jatkuvasti virikkeitä, ja keksii niitä jopa itse.
Odotetuin teos tosiaan oli luultavasti Una Mattina, joka sai osakseen aplodit myös alkaessaan. Finlandia-talossa kuullun version Einaudi soitti kuitenkin normaalia nopeammassa tempossa, jolloin alkoi valitettavasti tuntua siltä, että artisti soittaa kappaleen kiirehtien vain siksi, että "on pakko". Odotetuin hetki, johon olisi halunnut uppoutua, laukkasi ohitse lähes varkain.
Aivan konsertin lopussa, Una Mattinan jälkeen yleisö sai kun saikin kokea itse toivomaani säröä ja kiivasta tulkintaa kappaleen Low Mist – Day 1 myötä, joka päättyessään kirvoitti täydeltä salilta illan toiset seisoma-aplodit. Ansaitusti, tietenkin.
Ehkä joudunkin perumaan aiemmat sanani, sillä toivon, ettei tuo hetki Finlandia-talolla ollut vain kerran elämässä -kokemus. Einaudi on erittäin tuottelias säveltäjä, jonka merkitys elokuvamusiikissa tulee eittämättä kasvamaan entisestään. Uskon, että varsinkin nyt seuraavat vuodet tulevat olemaan säveltäjän uran kannalta erityisen merkittäviä.
Toivottavasti siis vielä jonain päivänä saan todistaa Ludovico Einaudin taituruutta ja hänen ympärilleen luomaa maagista tunnelmaa uudestaan.