Kommentti: Kiusattu tunnistaa toisen kiusatun jo kaukaa

”Juttelen tallilla mukavia poloisen, surumielisen pikkutytön kanssa, jolle kukaan muu ei juttele takaisin, vaikka hän yrittää kysellä toisilta tytöiltä miten heidän ratsastustuntinsa meni, mikä hevosista on heidän lempparinsa, pelottaako ketään muuta ensi viikolla häämöttävä estetunti. Kukaan tytöistä ei vastaa hänelle, pyörittelevät vain silmiään, kihertävät keskenään.

Tytöllä on hiljainen, varovainen ääni, melankolinen katse, hiukset silmillä, hartiat jännittyneinä.”

Näin kirjoitin 20. elokuuta 2015 Facebookissa. Tuon pienen tytön kohtaaminen pysäytti.

Tällaisia tarinoita olisi arvatenkin vaikka muille jakaa.

”Tatuoituna karvanaamana” tituleerattu Jesse Teräsahde nousi pikavauhtia suomalaisten tietoisuuteen kiusatun pojan puolustajana. MTV Uutiset uutisoi viikolla 37, kuinka Teräsahde puuttui bussissa havaitsemaansa kiusaamistilanteeseen esimerkillisellä tavalla. Sen sijaan, että hän olisi älähtänyt neljälle nimittelyä ja tavaroita heitelleelle kiusaajapojalle, hän menikin kiusatun pojan tueksi ja tervehti tätä. Kiusaaminen loppui siihen paikkaan.

Henkilöhaastattelussa Teräahde kertoo olleensa nuorena itsekin kiusattu – ja kiusaaja.

Poikien harjoittama kiusaaminen on yleensä fyysisempää kuin tyttöjen. Kun pojat käyvät käsiksi ja nimittelevät uhria, tytöt eristävät toisen ryhmästä, juonittelevat, supisevat, puhuvat pahaa selän takana.

Syy, miksi aloin itse jutella tuolle pienelle tytölle, johtui siitä, että näin hänessä itseni. Tunnistin nuo eleet ja ilmeet, jotka syntyivät tuossa pienessä tytössä toisten tyttöjen jättäessä hänet huomioimatta. Lapsen jännittynyt olemus, maahan painunut katse kertoivat enemmän kuin hänen suustansa päässeet sanat.

 Hän ei välttämättä tajunnut edes itse, että hän oli suoranaisen kiusaamisen kohteena, vieläpä yhdellä karuimmalla mahdollisella tavalla – häntä hyljeksittiin, vähäteltiin ja jätettiin ulkopuoliseksi. Mutta tuollaista kiusantekoa itse kokeneet kyllä tietävät vatsanpohjassa asti, miltä se tuntuu.

Tyttö oli silminnähden hämmentynyt ja iloinen, että aikuinen nainen alkoi jutella hänelle ja oli selvästi kiinnostunut hänen ajatuksistaan. Myös muut ympärillä tytöt halusivat osallistua keskusteluun – vaikka mieleni olisi tehnyt sähistä heille ja pitää luento kiusaamisesta, en tehnyt niin.

Syy, miksi aloin jutella tuolle tytölle, oli myös se, että olen aikuinen. Aikuinen, joka osaa puuttua epäkohtiin, kysyä oikeat kysymykset ja kuunnella. Aikuinen, joka on itse tullut joskus kiusatuksi, ja olisi silloin toivonut, että joku olisi puuttunut asiaan ja osoittanut, ettei ole täysin arvoton muiden silmissä.

Uskonkin, että ne, jotka ovat joutuneet joskus itse kiusaamisen kohteeksi, tunnistavat helpommin kiusaamisen merkit – ja jos vain omat ruhjeet ovat tarpeeksi parantuneet, he ovat myös valmiita puolustamaan ja tukemaan kohtalotovereitaan.

Kaikki me haluamme tulla huomioiduksi, nähdyiksi ja kuulluiksi. Joskus pelkkä ”mitä kuuluu?” voikin riittää. Osoita, että jokainen meistä on arvokas, jo pienestä pitäen.