Kommentti: Kent järjesti hautajaiset, jollaisia mikään bändi Suomessa ei saa

Suomessa kahdesti jäähyväiskiertueellaan esiintynyt Kent laittoi pillit lopullisesti pussiin Tukholmassa – ilman korulauseita ja omalla tinkimättömällä tyylillään.

Pohjoismaiden suurimmaksi rock-yhtyeeksi vuosien saatossa kutsuttu Kent nousi lauantaina 17. joulukuuta viimeisen kerran lavalle esiintymään. Yhtye huipensi uransa soittamalla kolmena iltana peräkkäin Tukholman Tele2-areenalla houkutellen viimeisille kolmelle keikalleen yhteensä lähes 115 000 ihmistä.

Laulaja Joakim Bergin, 46, kitaristi Sami Sirviön, 46, basisti Martin Sköldin, 46, sekä rumpali Markus Mustosen, 43, muodostaman Kentin "hautajaiset" näkyivät ja kuuluivat eri puolilla Tukholmaa.

Poliisin arvioiden mukaan noin 5 000 ihmistä osallistui yhtyeen viimeisen keikan kunniaksi lauantaina päivällä järjestettyyn "hautajaiskulkueeseen". Esiintymisareenalle kulkeneissa metrojunissa kuulutettiin junien määränpäiden lisäksi metron vievän myös Kentin luo.

Joka puolella kantakaupunkia vastaan tuli yhtyeen logolla varustettuja paitoja, monilla ihmisillä oli viimeisen levyn teeman mukaisesti mustavalkoisia kasvomaalauksia. Jopa ruokakaupoissa soi Kentin musiikki. Kävellessämme ystävien kanssa kohti Tele2-areenaa huomasimme suomalaisille kovin tutun Globenin julkisivua koristavan valtavan Kent-tekstin.

Saisiko mikään äidinkielellään laulava yhtye Suomessa samalla tavalla massoittain väkeä liikkeelle? Olkoonkin, että Suomessa on hieman alle 5,5 miljoonaa asukasta ja Ruotsissa 9,5 miljoonaa, mutta silti. On vaikea kuvitella Haloo Helsingin, Apulannan, Eppu Normaalin, Pariisin Kevään tai edes Popedan fanien aktivoituvan järjestämään massiivisia jäähyväiskulkueita.

Mitä kaikkea Kent sitten ehti urallaan saavuttaa, jotta sen jäähyväiset aiheuttivat moisen kollektiivisen reaktion? Vuonna 1990 perustetun ja vuodesta 1993 lähtien Kent-nimellä operoineen yhtyeen suosio nytkähti liikkeelle vuonna 1995 julkaistusta debyyttilevystä, jolta ei kuultu jäähyväiskiertueella ainoatakaan kappaletta.

När det blåser på månen (1995)

Vuonna 1996 julkaistulta Verkligen-albumilta kuultiin yhtyeen viimeisen kiertueen keikoilla muutamia kappaleita (Thinner, En timme en minut).

Jäähyväiskonserteissaan Kent tuntui kuitenkin halunneen ennen muuta näyttää nimenomaan sen, mitä se on, ei sitä, mitä se oli.

Kräm (Så nära får ingen gå) (1996)

Niinpä myöskään minulle itselleni tärkeimmiltä Kent-albumeilta, Isolalta (1997) ja Hagnesta Hilliltä (1999) ei kuultu kuin muutama kappale.

Esimerkiksi Om du var här -jättihittiä ei olla kuultu bändin keikoilla vuoden 2008 jälkeen. Isola-levyn toinen iso hitti Saker man ser soi viimeisen kerran Kent-keikalla kesällä 2000, mutta vuoteen 2005 asti yhtyeen keikkojen päätösnumerona kuultu 747 sentään kuultiin.

Yhtyeen musiikin tulevien vuosien tanssipop-virtauksia tavallaan ennakoinut Musik non stop -hitti sentään kuultiin vihoviimeiselläkin keikalla.

Saker man ser (1997)

Musik non stop (1999)

Yhteiskunnallisesti kantaaottava Kent marssi esiin toden teolla vuoden 2002 Vapen & ammunition -levyn myötä. Albumin suuret hitit Dom andra ja Kärleken väntar ovat pysyneet julkaisustaan lähtien bändin keikkaseteissä. Ruotsalaisen kansankodin tilaaluodannut ja sitä nykypäivän kontekstissakin osuvasti luotaava Sverige oli sekä Helsingin Hartwall-areenalla lokakuussa että bändin viimeisellä keikalla Tukholmassa ehkä eniten raukean liikuttavaa hurmosta aiheuttanut laulu.

Konsertin yksi kohokohta ja suurimpia kylmiä väreitä aiheuttanut hetki kuultiin keikan viidentenä numerona, kun yhtye soitti vuonna 2002 pelkästään singlenä julkaistun VinterNoll2 -kappaleen.

VinterNoll2 (2002)

Vuonna 2005 julkaistu Du & jag döden -albumi vei muutamiksi vuosiksi uskon Kentiin. Levy oli muutamia yksittäisiä kappaleita lukuun ottamatta pettymys, ja suurimman järkytyksen aiheutti se, että albumin päätöskappale Mannen i den vita hatten (16 år senare) syrjäytti Isola-levyn viimeisen kappaleen, valtavan hienon 747:n Kentin keikkojen lopetusbiisin paikalta.

Pettymyksen ja muutaman vuoden kestäneen puudutus- ja kyllästymistilan sinetöi bändin kertakaikkisen ponneton ja puiseva keikka Helsingissä Käpylän urheilupuistossa kesällä 2005.

Palace & Main (2005)

Vuonna 2007 Kent loi nahkansa uudelleen. Yhtye palasi konepop-sointiin äänimaailmansa päivittäneenä ja Tillbaka till samtiden -levy onkin yksi niin sanotun uuden Kentin onnistuneimpia albumeja.

Samoin vuonna 2009 julkaistu Röd. Näiltä kahdelta levyltä kuultiin jäähyväiskiertueen aikana harmillisen vähän kappaleita. Jos oli odotettavissa, että Kent soittaa jäähyväiskeikoillaan paljon kappaleita viimeiseltä albumiltaan Då som nu för alltid (2016) sekä nimenomaan konepop-aikakauttansa painottaen, Tillbaka till samtideniltä sekä Rödiltä olisi toivonut enemmän lauluja mukaan.

Esimerkiksi Tukholmaa lavasteinaan hurjan hienosti käyttävä Columbus olisi istunut viimeisen keikan ohjelmistoon täydellisesti.

Columbus (2007)

Hjärta (2009)

Sen sijaan niin viimeisellä keikalla kuin koko jäähyväiskiertueellakin kuultiin yllättävän monta kappaletta vuosien 2012 ja 2014 Jag är inte rädd för mörkret-ja Tigerdrottningen-albumeilta.

Jag ser dig (2012)

Mirage (2014)

Kokonaisuudessaan Kentin vihoviimeinen keikka tuntui yllättävän vähän missään.

Odotukset olivat valtavat, mutta isoja kylmiä väreitä aiheuttivat vain Stoppa mig juni (Lilla ego) -kappaleen "Du måste lämna mig i fred" -kohta sekä biisin loppusoitto, jo aiemmin mainittu VinterNoll2 sekä varsinaisen osuuden päättäneet 747 ja keikan suurin yllätys, Saker man ser -singlen b-puolella 19 vuotta sitten julkaistu kaihoisan kaunis December.

Kent on ollut itselleni erittäin tärkeä yhtye syksystä 1997 lähtien. Bändi, jonka tekemisiin olen ajatellut olevani jo pitkään kykenemätön suhtautumaan millään tapaa objektiivisesti.

Juuri siksi olin varma, että viimeinen keikka liikuttaisi ja herkistäisi, ja niin se toki paikoin tekikin. Tukholman katuja pitkin eilen sunnuntaina kävellessä kuitenkin ymmärsin, että Tele2-areenan lavalla ollut Kent ei ollut pelkästään minun eikä suurin piirtein 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa syntyneiden Kent.

Ei se ole ollut sama Kent enää vuosikausiin, eikä tietenkään ole ikinä ollutkaan. Isolan ja Hagnesta Hillin myötä bändiin vakavasti hurahtaneiden jälkeen on tullut uusia Kent-sukupolvia. Niitä, joille Kentin vihoviimeisen keikan kohokohta oli se, kun Egoist lähti soimaan, ja niitä, joiden korvissa Mannen i den vita hatten (16 år senare) on paras Kent-kappale ikinä.

Silti jäähyväiskiertueen biisivalinnoista ja niitä leimanneesta kaavamaisuudesta sekä ennen kaikkea bändistä lavalla huokuneesta jonkinlaisesta rauhasta ja tyytyväisyydestä jäi päällimmäiseksi sellainen olo, että nyt on hyvä näin.

Se oli minun, meidän ja nuorempien sukupolvien omaehtoinen ja itsepäinen Kent. Valtavan tärkeä yhtye ja sellaiseksi se vaikutukseltaan muistoihin jää.

Kuten jo Kentin viimeisestä Helsingin-keikasta kirjoittamassani arviossa totesin, tämän ruotsalaisyhtyeen ja sen nyt jo keski-ikäistyneiden jäsenten tekemän musiikin tahtiin ja samaa tahtia heidän kanssaan olen kasvanut aikuiseksi.

Oli muuten hemmetin hyvät 19 vuotta.

Den sista sången (2016)

Nämä kappaleet kuultiin Kentin vihoviimeisellä keikalla Tukholman Tele2-areenalla 17. joulukuuta 2016:

1. Gigi (albumilta Då som nu för alltid, 2016)
2. 999 (albumilta Jag är inte rädd för mörkret, 2012)
3. Stoppa mig juni (Lilla ego) (albumilta Hagnesta Hill, 1999)
4. Romeo återvänder ensam (albumilta Du & jag döden, 2005)
5. VinterNoll2 (2002)
6. Var är vi nu? (albumilta Tigerdrottningen, 2014)
7. Hjärta (albumilta Röd, 2009)
8. Andromeda (albumilta Då som nu för alltid, 2016)
9. Egoist (kokoelmalevyltä Best of, 2016)
10. Vi är för alltid (albumilta Då som nu för alltid, 2016)
11. Innan allting tar slut (albumilta Isola, 1997)
12. Den vänstra stranden (albumilta Då som nu för alltid, 2016)
13. La belle époque (albumilta Tigerdrottningen, 2014)
14. Ingenting (albumilta Tillbaka till samtiden, 2007)
15. Kärleken väntar (albumilta Vapen & ammunition, 2002)
16. Vinter17 (levyttämätön kappale, 2016)
17. Jag ser dig (albumilta Jag är inte rädd för mörkret, 2012)
18. Musik non stop (albumilta Hagnesta Hill, 1999)
19. Socker (albumilta Vapen & ammunition, 2002)
20. Utan dina andetag (albumilta B-sidor 95-00, 2000)
21. Sverige (albumilta Vapen & ammunition, 2002)
22. 747 (albumilta Isola, 1997)
23. December (albumilta B-sidor 95-00, 2000)
---
24. Förlåtelsen (albumilta Då som nu för alltid, 2016)
25. Dom andra (albumilta Vapen & ammunition, 2002)
26. Mannen i den vita hatten (16 år senare) (albumilta Du & jag döden, 2005)
---
27. Den sista sången (albumilta Då som nu för alltid, 2016)

Kuuntele alla Spotify-soittolista Kent-kappaleista, jotka olisi kuultu MTV Viihteen toimittajan Kent-unelmajäähyväiskeikalla.

Lue myös:

    Uusimmat