Kommentti: Kaikkonen vai Kulmuni, ja miksi valtiovarainministerin salkku ei kelpaa?

Keskustan puheenjohtajakisasta tuntuu puuttuvan sähköä, mutta huonomminkin voisi olla. Kisa on sentään tasainen, joten jännitys näyttää säilyvän syyskuun lopun puoluekokoukseen asti. Valinta on monelle vaikea, sillä ehdokkailla on eri vahvuudet ja heikkoudet. Katri Kulmuni olisi selvemmin keskustan kaipaama uusi alku, mutta Antti Kaikkonen on kokeneempi, toisaalta myös hieman ryvettynyt.

Keskustan ministeriryhmän ja puoluejohdon kesäkokous järjestettiin Itä-Suomessa, joka on nyt kisan kannalta erityisen mielenkiintoinen. Itäinen Suomi ei ole selkeästi kummankaan ehdokkaan ominta tukialuetta, joten siellä kannattaisi olla hyvä. Itä-Suomesta pääsee myös kätevästi ylimääräisen puoluekokouksen pitopaikalle Kouvolaan. Tasaisessa kisassa silläkin on merkitystä, kuka lopulta saapuu kokoukseen äänestämään.

Keskusta on hallitukseen lähdettyään ristiriitaisessa tilanteessa, kun sen pitäisi samaan aikaan huolehtia talouskurista ja jakaa rahaa Sipilän hallituksen leikkauksista kärsineille. Omien ministerien Mika Lintilän ja Hanna Kososen erimielisyys koulutusrahoista osoittaa valtiovarainministerin salkun ongelmallisuuden. Leikkaajana näyttäytyneen Sipilän jälkeen ei olisi hyvä, että uutta alkua tekevä puheenjohtaja olisi heti valtiovarainministerinä torppaamassa erilaisia lisärahoja ”keskustalle isoihin asioihin”. Näyttää siltä, että uusi puheenjohtaja ei ota valtiovarainministerin salkkua missään tapauksessa ennen vuoden vaihdetta, jolloin päättyy Suomen EU-puheenjohtajuuskausi. Eikä ole senkään jälkeen kiirettä.

Keskustan puheenjohtajan paikka on jälleen katkolla ensi vuonna, mutta uusi puheenjohtaja on saamassa työrauhan vuoteen 2022 asti. Esimerkiksi Annika Saarikko kirjoitti blogissaan kuun alussa, että keskustan on nyt järkevä etsiä puheenjohtajaa pidemmäksi ajanjaksoksi. Jos uusi puheenjohtaja ei saa kannatusta nousuun, voi puolue valita vuonna 2022 jälleen uuden keulakuvan, jonka johdolla mennä eduskuntavaaleihin 2023.

 

Lue myös:

    Uusimmat