Suomi hävisi Islannissa omaan kyvyttömyyteensä. Loppuhetkien räpiköinti tiivisti paljon maamme jalkapalloilun perisynneistä.
En ole kertaakaan elämässäni nähnyt suomalaisen palloilujoukkueen voittavan, kun se puolustaa paniikinomaisesti yhden maalin johtoa.
Oli kyseessä sitten Leijonat tai Huuhkajat, on sama kauhistunut ilme nähty pelaajien kasvoilla liian monta kertaa. Harhailevia katseita, epävarmaa elekieltä – ja salamana riemukas voitto muuttuu sydämet murskaavaksi tappioksi.
Urheilijan pahin vihollinen on pelko ja siihen Suomen jalkapallomaajoukkue Islannin illassa kaatui. Joukkue pelkäsi loppuhetkillä enemmän tappiota kuin tahtoi voittoa.
Kansanedustajan kyyneleet
Ottelun jälkeinen kitinä tiivistyi Paavo Arhinmäen tviitissä.
– Katsoin vielä kerran uudestaan. Lisäajan lisäaika. Se oli tietenkin rike, mutta näköjään myös toinen rike ja paitsio. Voi vit, kansanedustaja purkautui.
Islannin 3–2-maali syntyi tuomarivirheen jälkeen, kun Ragnar Sigurdsson potkaisi pallon rysään Lukas Hradeckyn käden alta.
Aivan sama. Niin voi käydä. Virheitä sattuu.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Suomi ei olisi ikinä saanut päästää itseään tilanteeseen, jossa kyseenalainen loppuratkaisu on mahdollinen. Asetelma oli klassinen: kun peli olisi pitänyt pystyä tappamaan, yritti arka pöllö vain selviytyä.