Kommentti: Hallitus, tule takaisin – nyt tarvitaan vaikeita ratkaisuja kipeästi ja ripeästi

Suomi hallituksineen on suljettu lomien vuoksi, mutta korona siitä viis välittää. Virus nostattaa nopeasti neljättä aaltoaan juuri nyt. Onko edessä uusinta viime syksystä? Tuleeko koronapassi ja jos niin milloin? Miten käy lähiopetuksen? Miten tapahtuma-ala selviää hengissä? Nyt tarvittaisiin päätöksiä kipeästi ja nopeasti, mutta hallitus on lomalla.

Koronaluvut nousevat nyt huimaa vauhtia. Olemme samoissa lukemissa kuin viime maaliskuussa, yli kuusisataa uutta tartuntaa useana päivänä peräjälkeen – ja tämän päivän luku on 765.  Sairaaloissa tilanne on vielä hallinnassa, mutta luvut kertovat jo vääjäämätöntä viestiään: Olemme jo vahvasti keskellä neljättä epidemia-aaltoa.

Samaan aikaan hallituksen vastuuministerit ovat lomalla eikä juuri ketään muutakaan tahdo saada kiinni. Esimerkiksi eilen sosiaali- ja terveysministeriöstä vastattiin haastatelupyyntöihin siten, että juuri nyt ketään sopivaa ei ole paikalla, kaikki asiaan kytkeytyvät tahot ovat kesälaitumilla. 

Vastuuministerit lomilla elokuun puoliväliin

Koronataistelussa olennaisten vastuuministereiden lomat ulottuvat itse asiassa varsin pitkälle loppukesään.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru on lomalla 15.8. saakka, suuri osa koronastrategiasta on tunnetusti hänen käsissään. Opetusministeri Li Andersson lomailee 8.8. saakka. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on lomalla 13.8. saakka. Oikeusministeriä tarvittaisiin varmasti mm. koronapassikysymyksen ratkaisemiseen. 

Pääministeri Sanna Marin sentään palaa töihin jo tämän viikon jälkeen. 

Kaikki ministerit ovat totisesti lomansa ansainneet uskomattoman raskaan työvuoden jälkeen, siitä ei ole epäilystäkään. Tilanne alkaa kuitenkin olla yksinkertaisesti hälyttävä, ja monen suomalaisen työ, terveys ja toimeentulo on vaakalaudalla –erityisesti jos ratkaisuja ei tehdä ajoissa.

Nyt tarvitaan päätöksiä. 

Kiireellisesti ratkaistava opetuksen ja koronapassin kohtalo

Kaksi avainasiaa jotka kaipaavat nopeaa ratkaisua ovat opetus ja koronapassi. STM:n Kirsi Varhila myönsi eilen Ylen A-studiossa, että lähiopetukseen palaaminen on "suuri kysymys näillä tartuntaluvuilla". 

Useat poliitikot - myös hallituspuolueista - ovat kauhistelleet tätä kommenttia. Mm. Paavo Arhinmäki totesi tänä aamuna että koululaisten etäopetukseen palaamista "tässä viimeksi kaivataan".

Helsingissä koulut alkavat jo kahden viikon päästä.

Koronapassia aletaan selvittää, mutta miksi vasta nyt?

Toinen kiireellinen asia on koronapassi. Tapahtuma-ala ja ravintolat ovat hädissään, kun alan lähitulevaisuus ja työntekijöiden toimeentulo on sumun peitossa. Eilen MTV Uutiset kertoi että koronapassille onkin eduskunnassa yli puoluerajojen erittäin vankka kannatus. 

Kaikki puolueet Perussuomalaisia lukuunottamatta ilmaisivat selvän tukensa koronapassille. Monet toki korostivat oikeudellisen arvion tärkeyttä mutta toivoivat silti passin käyttöönottoa.

Arhinmäki peräänkuulutti asian "pikaista selvittämistä" ja Henriksson "hyvää valmistelua" ja "keskustelua hallituksen sisällä". Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs halusi "selvittää mahdolliset hyödyt ja haitat myös perusoikeuksien näkökulmasta". 

Näistäkin kommenteista tosin nousi heti soraääniä. Mm. Liike Nytin puheenjohtaja Hjallis Harkimo ihmetteli miksi ihmeessä koronapassin vaikutuksia aletaan selvitellä vasta nyt. 

– Tämä olisi pitänyt suunnitella jo aikoja sitten, Harkimo moitti, ja Kokoomuksen Elina Valtonen säesti: 

– Esitimme mahdollisuuden selvittämistä jo maaliskuun lopussa, mutta hallitus suhtautui silloin passiin penseästi, Valtonen sanoi.  

Se on kiistämättä erittäin hyvä kysymys.

Tanskahan teki poliittisen päätöksen koronapassin käyttöönotosta jo viime helmikuussa – ja oletettavasti oikeudelliset asiat selviteltiin sitä ennen sielläkin.

Nyt taidetaan tarvita päättäjiä päättämään.

Lue myös:

    Uusimmat