Kommentti: Hallituksen syntilista talouspolitiikasta voi vielä unohtua – kompastuskiviä tosin riittää

Tämän viikon kaksi talousraporttia, professoreiden arviointineuvosto ja talousjärjestö OECD, suorastaan silittelevät Sipilän hallitusta. Mediakin voi osallistua silittelyyn, mutta otetaan käteen varoiksi santapaperi.

Tässä tulee siis viikon kolmas kiinnostava talousraportti – hallituksen kompastuskivet viidellä pointilla.

Koulutusleikkaukset

Ei näytä järin hyvältä, kun samaan aikaan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala (kesk.) kehuu yliopistojen tulevaisuudennäkymiä ja Helsingin yliopisto vähentää lähes tuhat työntekijää. Arvostelijoiden joukkoon liittyi torstaina talousjärjestö OECD, joka muistuttaa osaamisen olevan Suomen valttikortti.

Pakkolait

Talousprofessoreiden arviointineuvosto pitää hallituksen kilpailukykypaketin työllisyyslaskelmia epärealistisina. Raaemmin ilmastuna: luvut on kuin repäisty omasta päästä. Professorit ja maalaisjärki sanovat, että jos työehtoja heikennetään, palkat tuppaavat nousemaan.

Paikallinen sopiminen

Hallituksen ylivoimaisesti tärkein hanke herättää suuria tunteita työpaikoilla ja ay-piireissä. Käynnissä on kova lattiatason propagandasota, miten duunarin käy paikallisessa sopimisessa. Hyvin, huonosti vai hyvin huonosti?

Työvoiman tarjonta

Ken elää, hän näkee. OECD-raportissa entinen keskustajohtaja Mari Kiviniemi patistaa nykyistä keskustajohtajaa leikkaamaan kotihoidontukea. Nuoria naisia kannustetaan näin työelämään. Entinen johtaja puhuu tasa-arvosta, nykyinen valinnanvapaudesta.

Kätilöt

Samainen Kiviniemi kehui hallitusohjelmaa hyväksi, tosin pieni pilke silmässä: "tekemistä vaille valmis". Hallituksen toimeenpanokykyä onkin lupa epäillä. Kulman takana voi olla aina kätilö. Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) tulkitsi OECD-raportin antavan hallitukselle käskyn toimia: Just do it, Stubb sanoi ulkomaisille vieraille.

Mutta ei huolta hallitus, vaikka viisi pointtia yllä näyttävät perin haastavilta. Kaikki synnit unohdetaan, jos talous kääntyy nousuun ja hallitus pystyy osoittamaan olevansa vieläpä osallinen tässä ilouutisessa.

Otetaan veikkaus loppuun. On suuri mahdollisuus, että Suomen talous piristyy merkittävästi hallituskauden puolivälin tienoilla, viimeistään vähän ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Lyökö joku vetoa?

Stubb:"Koulutukseen panoksia kun talous kääntyy" 2:11

Studiossa Mari Kiviniemi 3:26

Lue myös:

    Uusimmat