Hallitukselle on irvistelty pitkin syksyä sääntelyn purkamisen heikoista tuloksista. Juuri muuta ei muisteta kuin se parkkikiekko.
Apteekkien avaaminen kilpailulle olisi toista maata. Tämä kävi selväksi, kun tein juttua apteekkien avaamisesta kilpailulle ja luin pari viime vuosina tehtyä selvitystä apteekkienlupien ja lääkehintojen säännöstelystä.
Heikkopäistä voisi hirvittää tuohon rakennelmaan koskeminen. On se niin tiukasti yhteen punottu kudelma. Jos yhden solmun avaa ja nykäisee, koko rakennelma sortuu. Toisin päin näyttää siltä, että alan lupakäytäntö on niin tiukasti sementoitu lääkkeiden tukkuhinta-hintaputki-toimitusmaksu-apteekkitaksa- ja kelakorvauskertoimiin, ettei se yhden asian raapaisulla murene. Yhtä asiaa ei siis voi muuttaa koskematta kaikkeen.
Esimerkki: Miten turvataan syrjäseutujen lääkejakelu, jos sinne ei enää hakeudu proviisoreita pyörittämään pikku apteekkeja. Ei kai lääkkeitä sentään laiteta jakeluun R-kioskiin tai Salen kassalle? Siinä voisi lääketurvallisuus olla koetuksella. Toisaalta haetaanhan passitkin jo ärrältä, ja ihan turvalliselta tuntuu.
Toinen esimerkki: Jos lääkkeille määritettäisiin vain enimmäishinta, luultavasti koko laskukaava alkaen tukkuhinnoista ja apteekkien toimitusmaksuista ja lääketaksoista pitäisi sopia uudelleen. Siinä sitä kuluisi aikaa ja tu.. eikun nikotiinilaastareita.
Selvää on, että apteekkareiden, proviisoreiden ja farmaseuttien ammattitaitoa tarvitaan lääkejakelussa. Ne ovat myrkkyjä, lääkkeet. Ihan tavallinen parasetamolikin tappaa, väärinkäytettynä. Mutta onko se tosiaan niin, että lääketurvallisuuden voi taata vain nykyisellä apteekkijärjestelmällä, jossa yksi viranomainen yksin tai yhdessä kuntien kanssa päättää kuinka monta apteekkia jollakin alueella voi olla?
