Fernando Alonson paljon kohuttu Indy500-seikkailu sujui lupaavasti, mutta päättyi pettymykseen. Moottoriurheilulle tämän voi kuitenkin katsoa olevan pelkästään erinomainen asia.
Alonson F1-meriitit hakevat vertaistaan, mutta Indianapoliksen 2,5 mailin mittaisella ovaaliradalla ne eivät vaakakupissa paljoa painaneet. Alonso oli tulokaskuski, ja raaka tosiasia on se, että sen pitikin näkyä.
Alonso oli vielä sensaatiomaisen hyvässä vauhdissa harjoituksissa ja aika-ajoissa, eikä kisan alkuvaihekaan sujunut mieheltä lainkaan hassummin. Isojen poikien painaessa kuitenkin kisan loppuhetkillä tallan pohjaan ei Alonsosta näyttänyt olevan voittotaistoon. Näin uskallan väittää, vaikka kiitos Hondan emme saa tähän koskaan vastausta.
On syytä pitää mielessä Indy500-kilpailun realiteetit. Moottoriurheilun suurimmassa kilpailussa pelkkä raskas kaasujalka ei riitä. Lisäksi tarvitaan älyä ja jopa onnea, ja niiden hankkimiseen ei ole oikotietä.
Monelle kilpailua seuraamattomalle Indianapoliksen taika ei aukea. Mitä ihmeellistä tai vaikeaa voi olla ajaa lähes koko ajan kaasu pohjassa vain vasemmalle kääntäen?
Tätä väsynyttä näkökulma avaten Alonson suoritus Indyssä oli kaikin puolin täydellinen. Hän oli tarpeeksi nopea ja kilpailukykyinen, jotta kaikki ymmärtävät hänen lahjakkuutensa. Toisaalta hänen jäämisensä kärkisijojen ulkopuolelle osoittaa klassikkokilpailun olevan todella haastava, jyvät akanoista erottava koitos.
Moni haluaisi nähdä eri sarjojen kuljettajien tekevän enemmän Alonson kaltaisia rohkeita hyppäyksiä vieraiden kilpasarjojen pariin. Idea on kaunis ja kannatan itsekin tätä. Sen lisäksi, että se tarjoaa mahdollisuuden nähdä eri sarjojen huippujen kisaavan välillä toisiaan vastaan, se osoittaa myös taitavia kuljettajia löytyvän ympäri moottoriurheilevaa maailmaa.