Komissio haluaa moninkertaistaa mikrosirujen tuotannon Euroopassa – ala tarvitsee 11 miljardia lisää julkista rahaa

Maailmanlaajuinen puolijohdepula on hankaloittanut monien tuotteiden kuten autojen ja elektroniikan valmistusta.

Euroopan komissio haluaa tukea voimakkaasti eurooppalaista puolijohdetuotantoa ja vähentää EU-maiden riippuvuutta muista mikrosiruvalmistajista. Hankkeen taustalla on osaltaan maailmanlaajuinen puolijohdepula, joka on hidastanut monien tuotteiden kuten autojen ja elektroniikan valmistusta.

Komissio ottaisi käyttöön lisää joustoa valtiontukisääntöihin, jotta puolijohdetuotantoa EU-maissa pystyttäisiin vauhdittamaan. Kilpailukomissaari Margrethe Vestagerin mukaan joustossa ei ole kyse varsinaisesti uusista säännöistä, vaan perussopimuksissa jo olevan kirjauksen hyödyntämisestä.

Samalla komissio kaavailee, että mikrosirujen kehitykseen ja tuotantoon ohjattaisiin lähivuosina ainakin 11 miljardia euroa julkista rahaa.

Julkinen raha tulisi osittain tutkimukseen ja innovaation keskittyvän Horisontti Euroopan sekä digitaalisen Euroopan rahoitusohjelmista. Lisäksi mukaan on laskettu jäsenmailta tuleva kansallinen rahoitus. Julkisen rahoituksen toivotaan vetävän liikkeelle kymmeniä miljardeja euroja yksityistä rahaa.

EU haluaa viidenneksen sirumarkkinoista

Pyrkimyksenä on vahvistaa EU:n kriisinkestävyyttä ja asemaa puolijohdemarkkinoilla. Tavoitteena on, että vuonna 2030 EU:lla olisi hallussaan 20 prosentin osuus maailman puolijohdemarkkinoista.

Tällä hetkellä EU:n markkinaosuus on noin yhdeksän prosenttia. Tavoitteen saavuttaminen tarkoittaa käytännössä nykyisen tuotannon nelinkertaistamista, koska maailmanlaajuisen sirumarkkinan arvioidaan kaksinkertaistuvan tulevien vuosien aikana.

–  Sirut ovat maailmanlaajuisen teknologiakilpailun keskiössä, komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kommentoi.

Von der Leyen huomauttaa, että siruja tarvitaan lukuisissa laitteissa: niin älypuhelimissa, pesukoneissa kuin koronapandemian aikana tärkeiksi osoittautuneissa hengityskoneissa.

Ikkuna auki uusien tuotantolaitosten valtiontuelle

Euroopassa on jo nykyisellään paljon puolijohteisiin liittyvää tutkimusta, mutta vähemmän tuotantoa. Keskeinen osa komission sirusuunnitelmaa on helpottaa tietyin ehdoin sirutuotantolaitosten julkista tukea.

Valtiontukikukkaron nyörejä voitaisiin raottaa vapaammin esimerkiksi silloin, kun tukea oltaisiin antamassa tuotantolaitokselle, joka olisi "ensimmäinen laatuaan" Euroopassa.

Vestager korostaa, että kyseessä ei ole valtiontukisääntöjen uudistaminen tai taivuttaminen, vaan tarkoitus on hyödyntää perussopimuksissa jo vuosikausia ollutta kirjausta.

–  Säännöstä käytettäessä on tarkasteltava tasapainoa: onko tämä hyödyllistä Euroopalle vai haitallista, koska se haittaisi kilpailua, Vestager sanoi.

Pienemmät EU-maat ovat perinteisesti halunneet pitää tiukasti kiinni olemassa olevista valtiontukisäännöistä, koska ne tietävät, että mahdollisessa valtiontukikilpailussa suuret jäsenmaat jyräisivät muut alleen.

Vestagerin mukaan sirusuunnitelmalla ei ole tarkoitus lietsoa tällaista tukikilpailua, vaan tarkoitus on hyödyttää kaikkia EU-maita, eikä päästää suuria maita poimimaan rusinoita pullasta.

Lue myös:

    Uusimmat