Komissio haastaa Suomen EU-tuomioistuimeen kabotaasisäännöistä

Euroopan komissio on päättänyt haastaa Suomen ja Tanskan EU:n tuomioistuimeen, koska maat eivät ole soveltaneet asianmukaisesti kabotaasiliikennettä koskevia sääntöjä.

Kabotaasi tarkoittaa maan sisäistä kuljetusta kulkuneuvolla, joka on rekisteröity toiseen maahan. EU:n asetuksen mukaan liikenteenharjoittajat, joilla on yhteisön liikennelupa, voivat kansainvälisen kuljetuksen purkamisen jälkeen tehdä kolme kansallista kuljetusta toisessa jäsenvaltiossa.

Suomen lainsäädännössä kabotaasi kuitenkin rajoitetaan kymmeneen kuljetukseen kolmen kuukauden aikana. Komission mukaan lisärajoitus ei ole perusteltu. Lisäksi asetuksen mukaan jokaiseen kabotaasikuljetukseen voi sisältyä useita lastaus- ja purkupaikkoja. Suomen lainsäädännön mukaan jokainen lastaus tai purku muodostaa kabotaasikuljetuksen.

Suomen hallitus on kuitenkin ehdottanut kabotaasia koskevan lainsäädännön muuttamista EU-säännösten mukaiseksi. Eduskunta äänestää asetusluonnoksesta pian.

Komissio kertoo olevansa tästä tietoinen, ja jos Suomi muuttaa kabotaasia koskevia asetuksiaan, komissio voi harkita tekemäänsä päätöstä uudelleen.

Lue myös:

    Uusimmat