Viime joulukuussa lastensa tapon yrityksistä ja tuhotyöstä Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa tuomittu 42-vuotias nainen tuomittiin perjantaina 13. heinäkuuta kolmesta törkeästä kavalluksesta vuodeksi vankeuteen.
Nainen sai viime joulukuussa seitsemän vuoden vankeustuomion kolmen alaikäisen lapsensa tapon yrityksistä ja tuhotyöstä. Nainen sytytti perheen kotitalon tuleen Tammelassa viime vuoden helmikuussa.
Perheen silloin 11-, 13- ja 17-vuotiaat lapset olivat nukkumassa sisällä tulipalon syttyessä. Lapset heräsivät kertomansa mukaan rätinään, kun talo oli jo tulessa. Isä oli jo lähtenyt töihin.
Lapset pääsivät pelastautumaan tulipalosta yläkerran parvekkeen kautta.
Käräjäoikeuden mukaan nainen aikoi tahallaan tappaa lapsensa tai ainakin hänen täytyi ymmärtää, että hänen toiminnastaan todennäköisesti seuraa heidän kuolemansa.
Naiselle tehtiin mielentilatutkimus, jonka mukaan hän oli teon aikaan syyntakeinen eli ymmärsi tekonsa.
LUE TAUSTAA:
