Presidenttiehdokas Olli Rehnin kampanjatiimi on lähettänyt vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen. Sen mukaan rahakirstuissa on tällä hetkellä 800 000 euroa. Sitä on kerätty muun muassa lakritsimyynnillä.
Ennakkoilmoitus perustuu tämänhetkiseen arvioon kampanjan kuluista ja ajantasaiseen arvioon tuloista.
Kampanjan varojen keruu jatkuu taustajoukkojen tiedotteen mukaan nousujohteisena.
Olli Rehnin kampanjaa on tukenut taloudellisesti yli tuhat suomalaista ja yli sata yritystä.
Pienlahjoituksia hän on saanut reilusti yli tuhannelta ihmiseltä yhteensä noin 115 000 euroa.
Varainkeruutilaisuuksissa eri puolilla maata on saatu noin 120 000 euroa.
Varoja on kerätty myös myymällä muun muassa Olli Rehn 2024 -sukkia, Olli Rehn 2024 -lakritsia ja Olli Rehnin kirjaa yhteenlasketuilla myyntihinnoilla noin 80 000 eurolla.
Suomen Keskusta r.p. on tukenut kampanjaa 350 000 eurolla ja ostanut kirjoja 20 000 eurolla.
Lue myös: Stubbin kampanja saanut jo yli miljoona euroa lahjoituksia
Björn Wahlroos tukee Haaviston kampanjaa
Sanna Marinin yritys rahoittaa Urpilaisen kampanjaa 50 000 eurolla
Sukkia, lakuja ja kirjoja
Yli 1 500 euron lahjoituksia Rehn on saanut seitsemältä yksityishenkilöltä yhteensä 68 500 ja kolmelta yritykseltä 18 350 euroa.
