Kolmatta kertaa isäksi tuleva Janne Tulkki: "Olen saanut elämäni sellaiseen ruotuun, että mieli on rauhallinen"

Janne Tulkki yllätti Sirpa Selänteen 0:33
Janne Tulkki esitti Sirpa Selänteelle kirjoittamansa laulun Ystävyydellä Sirpa -kirjan julkistustilaisuudessa.

Iskelmätähti Janne Tulkki yllätti ystävyysteemaisen kirjan julkaissut Sirpa Selänteen tämän kirjanjulkistustilaisuudessa. Kesällä kolmatta kertaa isäksi tuleva Tulkki kertoi MTV Viihteelle kuulumisiaan.

Laulaja Janne Tulkki, 43, yllätti Sirpa Selänteen Ystävyydellä Sirpa (Otava) -kirjan julkistamistilaisuudessa. Tulkki saapui lavalle esittämään Selänteelle omistetun kappaleen Kiitollinen sinusta.

– Tämä kappale on täysin irrallinen juttu. Minulta ilmestyi juuri uusi albumi (20 vuotta sitten julkaistua Tulvii Pohjanmaa -hittikappaletta juhlistava julkaisu), mutta tämä Sirpalle tekemäni laulu ei löydy siltä, Tulkki kertoo.

– Välillä on vaikeaa sanoa toiselle, miten paljon häntä arvostaa. Nyt se on sitten sanottu sävelin.

Janne Tulkki kertoi syksyllä julkisuuteen tulevansa kolmatta kertaa isäksi ensi kesänä. Tulkin ja Talent Suomi -ohjelmasta tutun Anna Orkolan ensimmäisen yhteisen lapsen laskettu aika on kesäkuussa.

– Fiilikset ovat hyvät! Olen saanut elämäni sellaiseen ruotuun, että mieli on rauhallinen. Olen aina tehnyt tosi paljon töitä, mutta nyt, kun h-hetki koittaa, voin alkaa vähän miettiä, miten voin olla tarpeeksi läsnä, Tulkki toteaa.

– Se ei kuitenkaan riitä, että olen läsnä sille pienelle nykerölle, joka syntyy, vaan minun on oltava läsnä myös vanhemmille lapsille. Aikaa vaaditaan enemmän.

Iskelmälaulaja sanoo, että elämän rahoittaminen musiikilla ja pienyrittäjyydellä auttaa aikatauluttamaan elämää lasten ehdoilla.

– Minä olen se, joka vie lapset kouluun ja haen lapset koulusta, teen töitä siinä välissä, ja illalla teen lisää töitä sillä aikaa, kun lapset ovat harrastusten parissa. Pyrin olemaan mahdollisimman paljon oikeasti paikalla, en vain istumassa sohvannurkassa, Janne Tulkki kertoo.

– Nuorenakin isänä minulla oli ylväs ajatus siitä, että olen läsnä lasten kanssa. Jossain määrin onnistuin, jossain määrin taas huomasin, ettei se toimi minulle alkuunkaan. Pää oli täynnä ajatuksia. On tärkeää, että osaa jakaa sitä aikaansa.

Tulkki toteaa, että kokemus auttaa.

– Lapset opettavat. Siinä, missä me opetamme heille asioita, hekin opettavat meille. Moni juttu, mistä aikuisena ajattelee, että näinhän se menee, se onkin lapselle ihan päinvastoin.

Janne Tulkin ja Anna Orkolan ensimmäisen yhteisen lapsen laskettu aika on kesäkuun puolivälin tienoilla.

– Olen itse syntynyt 18. kesäkuuta. Siihen tähdätään, laulaja toteaa nauraen.

Lue myös:

    Uusimmat