Ahkerasti keikkaileva laulajatähti Janne Tulkki: "Kun palaa keikoilta kotiin, olo on todella tyhjä"

Iskelmätähti Janne Tulkki keikkailee aktiivisesti itse ja tekee lauluja muille artisteille.

Laulaja Janne Tulkki, 41, nauttii edelleen suosiota tanssilavoilla.

– Keikkoja on paljon! Vanhana miehenäkin saa vielä mennä ympäri Suomea. Olen kohta 26 vuotta kekkaloinut tanssilavoilla, mutta vieläkin se on hauskaa puuhaa. Vieläkin laulattaa. Ei kyllästytä ollenkaan, Tulkki sanoo MTV.fin haastattelussa.

– Musiikissa on se hyvä puoli, että se ei kulu. Ja jos joku alkaa tympiä, niin pitää keksiä uutta kulmaa siihen ja sitten taas mennään.

Janne Tulkin ja Marjo-vaimon neljän vuoden avioliitto päättyi lopullisesti vuoden 2016 alussa. Liitto oli Tulkin kolmas.

Iskelmätähti kertoo, että hän ei osaa ottaa irtiottoja musiikista. Kotiin palaaminen kiertuehulinan keskellä on vaikeaa.

– Minulle kaikista hurjimpia juttuja on se, kun palaa kiertueelta tyhjään kotiin, kun on ollut hälinää ympärillä. Olo on todella tyhjä. Toiset osaavat levätä ja nauttia hiljaisuudesta, mutta minä taas olen vähän että "mitäs sitä nyt tekisi", Tulkki sanoo.

Tulkilla on kuitenkin yksi asia, joka pitää hänet aktiivisena.

– Tytär. Hän pitää minut liikkeellä, laulajatähti naurahtaa.

Janne Tulkki on kirjoittanut kolmannen lapsena yhdeksän kuukautta sitten kolmannen lapsensa synnyttäneen ja äitiyslomalta paluuta tekevän Mervi Koposen uuden singlen. Koponen kruunattiin tangokuningattareksi vuonna 2011.

Koponen ja Tulkki olivat paikalla Ikaalisten kylpylässä järjestetyssä Iskelmäparatiisi-laulukilpailussa ennakkopromotoimassa kappaletta.

– Kun mietin paluuta, kuulin Jannen tekemiä demoja. Ne eivät olleet minulle tarkoitettuja, mutta innostuin niistä kauheasti. Heitin hänelle ajatuksen, että voisiko hän tehdä minullekin laulun, Koponen kertoo.

– Janne kysyi minulta aiheita, joita haluaisin käsiteltävän. Kerroin henkilökohtaisistakin asioista ja pistin itseni likoon. Jonkin aikaa sen jälkeen sain Jannelta biisin ja se kyllä kolahti. Päätin sillä hetkellä, että tämän biisin haluan tehdä.

Single on viimeisiä viilauksia vaille valmis.

– Minä rakastan biisien tekemistä. Toiset kokoavat palapelejä, minä teen biisejä. Vaikka onhan biisien tekeminenkin tavallaan palapelin kokoamista, Janne Tulkki kuvailee.

– Oli jännää tehdä tuolla tavalla toisen ihmisen tarina biisiksi. On ollut varmasti Mervistä jännää lukea asiat minun kirjoittamanani versiona ja kuulla se kappale. On kiva tehdä lauluja muille.

Lue myös:

    Uusimmat