Kolmannes nuorista pelkää työelämän kuormittavuutta – "Iso peiliin katsomisen paikka"
Kolmannes nuorista pelkää työelämän olevan heille liian kuormittavaa, kertoo Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin kyselytutkimus.
– Se on huolestuttava tulos. Lisäksi viime vuosina kuormittavuuden kokemus on aika paljon noussut. Pari vuotta sitten se oli alle 20 prosenttia, nyt se on jo kolmannes, kertoi erityisasiantuntija Lauri Vaara kyselytutkimuksen taustalla olevasta Nuorten yrittäjyys ja talous NYTistä.
Taustalta löytyy Vaaran mukaan sekä huolta omista voimavaroista ja toimeentulosta että epävarmuutta työelämästä. Epävarmuutta ovat voineet ruokkia sekä koronavuodet että se, millaisen kuvan nuori on saanut työelämästä esimerkiksi median tai vanhempien esimerkin kautta.
Lähitapiolan pääjohtaja ja Finanssialan puheenjohtaja Juha Koponen otti kantaa aiheeseen työnantajan näkökulmasta.
– Kyllä tässä on tosi iso peiliin katsomisen paikka. Nuoret ovat meille todella tärkeitä, heidän varaansa rakentuu koko meidän tulevaisuutemme. Meillä on vieläpä suuri työvoimapula, eli työnantajien näkökulmasta työelämä on tärkeää saada houkuttelevaksi, Koponen sanoi.
Uusimmat
-
11:56
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:45
Sää näyttää "enemmän kesältä", sanoo Pekka Pouta
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
10:59
Poliisi teki huumetallista jättilöydön
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
Lataa lisää