Kokoomusnuoret lähettää lahjan hallituspuolueille: Tältä näyttää Keskusta-kynnysmatto

Budjettiriihi saatiin päätökseen – näin pääministeri Marin kertoi tuoreeltaan neuvottelun tuloksista 3:09
Näin hallituspuolueet kertoivat iltapäivällä budjettisovusta.

Sanna Marinin hallituksen budjettiin saatiin välittömästi reaktioita puolelta jos toiseltakin. Keskustan kansanedustajat Mikko Kärnä ja Tuomas Kettunen hehkuttivat puolueen pysäyttäneen "ilmastohulluuden". Mutta kokoomusnuorilla oli jo hihassaan – tai jalkojensa alla – ase, jolla kuittailla keskustalle.

Kokoomusnuorten mukaan Sanna Marinin (sd.) hallitus ei olisi pysynyt kasassa ilman keskustan alistumista vasemmistopuolueiden tahtoon. Tämän takia kokoomuksen nuorisojärjestö on teetättänyt Keskusta-kynnysmatot, jotka se lähettää kaikille hallituspuolueille puoluetoimistoihin.

– Keskusta on ollut nyt yli kaksi vuotta mukana mahdollistamassa sellaisen vasemmistohallituksen toimintaa ja politiikkaa, joka ei perustu todellisuuteen. Keskustan puheenjohtajan, valtiovarainministeri Annika Saarikonja hallituksen budjettiesitys on 6,9 miljardia alijäämäinen jo valmiiksi valtavasta velkavuoresta huolimatta, Kokoomusnuorten puheenjohtaja Matias Pajula sanoo jäjestön tiedotteessa.

Kokoomusnuorten mukaan hallituksen toiminta valtion menojen suhteen on vastuutonta.

– Keskusta on kertonut olevansa vastuullisen taloudenpidon puolue. Silti se oli kevään puoliväliriihessä mukana tekemässä historiallista päätöstä menokehysten rikkomisesta. Jo Lipposen ja Niinistön ajoista voimassa ollut kehysmenettely on suojannut suomalaisia veronmaksajia vastuuttomilta päättäjiltä, ja nyt tämä menettely on käytännössä lopetettu vasemmistohallituksen toimesta, keskustan toimiessa hallituksen kynnysmattona, jatkaa Pajula.

Kokoomusnuorten suurena huolena on hallituksen kaavailema arvonnousuvero, jota pidetään verovälttelyn vastaisena toimena. Kokoomusnuorten mukaan vero on maastapoistumisvero, joka heikentäisi entisestään Suomen houkuttelevuutta kansainvälisillä markkinoilla.

Kokoomusnuorten mukaan hallituksen suurin epäonnistuminen on kuitenkin hallitusohjelmaneuvotteluissa sovittujen työllisyystoimien lykkääminen kerrasta toiseen.

– Hallitus lupaili ennen riihtä 110 miljoonaa euroa julkista taloutta vahvistavia rakenteellisia työllisyystoimia. 110 miljoonaa euroa vastaa yhtä mustikkaa 10 litran ämpärissä, kun sen suhteuttaa Suomen 8 miljardin euron kestävyysvajeeseen, Pajula sivaltaa, mutta täydentää, että päätöstä tästäkin summasta lykättiin jälleen.

Kokoomusnuoret muistuttaa, ettei keskustan ole mikään pakko toimia vasemmiston kynnysmattona.

Lue myös:

    Uusimmat