Kokoomuksen Orpo: Yhteiskuntasopimus tänä vuonna – aikaa ei voi enää hukata

Orpo vetoaa työmarkkina järjestöihin 2:09

Sisäministeri ja kokoomuksen keskeinen talousvaikuttaja Petteri Orpo vetoaa voimakkaasti työmarkkinajärjestöihin yhteiskuntasopimuksen puolesta MTV Uutisten haastattelussa. 

– Minä todella vetoan työmarkkinajärjestöihin, että sekä työnantajat että työntekijät lähtisivat mukaan vakavalla mielellä ja yritettäisiin saada yhdessä yhteiskuntasopimus vielä tämän vuoden aikana.

Orpo tyrmää SAK:n ja Akavan vaatimukset yhteiskuntasopimusneuvottelujen aloittamisesta vasta ensi vuonna. Orpon mukaan suomalaisessa politiikassa on viime vuosina liian usein lykäytty vaikeita päätöksiä vain eteenpäin. 

– Me on siirretty säästöjä eteenpäin. Me on siirretty rakenteellisia uudistuksia eteenpäin. Me on siirretty uudistuksia työmarkkinoilla eteenpäin. Minusta me ei voida enää hukata aikaa. Me tiedämme minkäläisia uudistuksia pitää tehdä. Nyt täytyy istua yhdessä pöytään ja hakea ratkaisuja. 

Kokoomusvaikuttaja muistuttaa, että ennen hallitusneuvotteluja pystyttiin jo keskustelmaan monista yhteiskuntasopimuksen kohdista. Hallitus on kirjannut myös omat porkkanansa hallitusohjelmaan. 

– Minusta ainekset ovat olemassa. Nyt on kysymys tahdosta. Tulevaisuuden palveluiden ja lastemme hyvinvoinnin kannalta näitä päätöksiä pitäisi pystyä nyt tekemään. 

Vasemmistoliitolle ja vihreille haukut 


Orpo on ärsyyntynyt oppositiopuolueiden tyylistä viime viikon salikeskustelussa, jossa hallitusohjelmaa roimittiin kovalla kädellä. 

– Tällä kertaa se tuntuu kohtuuttomalta, koska samat puolueet vasemmistoliitto ja vihreät lähtivät pois vastuunkannosta viime hallituskauden lopussa. Nyt he kovin sanoin yksi kerrallaan ampuvat alas jokaisen säästöpäätöksen ja vaativat jopa hidastamaan velkaantumisen taittumista. Minusta se on aika vastuutonta puhetta.

Heikoimmassa asemassa olevat ja tulevat sukupolvet kärsivät Orpon mukaan eniten, jos julkinen talous on kuralla.

– Siksi niitä vaikeita päätöksiä on nyt tehtävä. En ole kuullut heiltä oppositiosta rakentavia ehdotuksia siitä, mitä voisi tehdä ja mikä olisi heidän vaihtoehtonsa. Siksi tämä ylenpalttinen melskaaminen tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja nimenomaan opposition politiikalta.

Oppostio on arvostellut hallitusohjelmaa erityisesti siitä, että se kohtelee kovimmin pienituloisia, lapsiperheitä ja eläkeläisiä. Sisäministerin mukaan kovatuloisia rokotetaan kireän veroprogession kautta. Myös pääomavero on progressiviinen. Monet asiakaspalvelumaksut nousevat tulorajojen mukaan. 

– Sitä kautta kaikki kyllä osallistuvat. Meillä on tarkoitus laskea pieni- ja keskituloisten työn verotustua eli sitä kautta parantaa täta jakoa, Orpo sanoo.

Ministeri Orpo toivoo myös, että yritysjohtajat tarttuvat EK:n puheenjohtajan Matti Alahuhdan vetoomukseen alentaa omia palkkojaan tai lahjoittaa rahaa yhteiskunnassa tärkeinä pitämille kohteille.



Lue myös:

    Uusimmat