Kokoomuksen Lepomäki uskoo omiin mahdollisuuksiinsa: "Katainenkaan ei ollut ennakkosuosikki"

Jan Vapaavuoren tuki Petteri Orvolle ei vaikuta merkittävästi puheenjohtajavaalin lopputulokseen, arvioi kokoomuksen puheenjohtajaksi pyrkivä Elina Lepomäki. 

– Vapaavuori sanoi ymmärtääkseni, että Lepomäen linja on se oikea. Olen itse sitä mieltä, että Lepomäki on paras ajamaan sitä linjaa, ElinaLepomäki sanoo STT:lle. 

Edellisen puheenjohtajavaalin hävinnyt Vapaavuori kirjoitti blogissaan, että Lepomäki tuskin voittaa mutta voittajan pitäisi pystyä ajamaan Lepomäen linjaa. Vapaavuori kertoi kannattavansa puheenjohtajaksi Orpoa. 

Lepomäki huomauttaa, että kolmen ehdokkaan kiertue ja debatit alkavat vasta ensi viikolla. 

– Mielestäni asemointi etukäteen on omituista. (Jyrki) Katainenkaan ei ollut mikään ennakkosuosikki, mutta sieltä hän vain rimpuili itsensä läpi ja johti kokoomusta lähes kymmenen vuotta.  

Lepomäki pitää puheenjohtajaäänestystä sekä linja- että henkilövalintana. 

– Varmasti keskustellaan linjasta, asioista, tulevaisuudesta ja johtamisesta. Mukana on myös hyvin erilaisia ihmistyyppejä. Tulen itse politiikan ulkopuolelta, ja nämä kaksi henkilöä ovat olleet politiikassa koko ikänsä sekä pitkään kokoomuksen johtotehtävissä. Koen edustavani uusia reaalimaailman ajatuksia.  

Lepomäki ei pysty tai halua puhelimitse kiteyttää sitä, kuinka henkilöiden linjat eroavat toisistaan. 

– Olen klassinen liberaali ja sillä tiellä aion jatkaa. 

Useita syitä tyytymättömyyteen 

Lepomäen mukaan Alexander Stubbin puheenjohtajakausi ei aiheuttanut puolueen sisäistä juopaa liberaaleihin ja konservatiiveihin, vaan nykyiseen tyytymättömyyteen on useita syitä. 

– Monet syyt liittyvät nykyiseen johtajaan henkilönä. On myös tyytymättömyyttä siihen, mitä tällä kaudella on saatu aikaan. Paljon on tyytymättömyyttä myös siihen, mitä kokoomus ylipäätään on saanut aikaan kymmenen viime vuoden aikana. 

Lepomäki pyrkisi puheenjohtajana muun muassa toteuttamaan perustilin, joka olisi hänen mukaansa kokoomuslainen malli perustulosta. Hänen johtamansa kokoomus pyrkisi myös ajamaan verotusta alas. 

– Purkaisimme reilusti nykyistä sääntelyä, emme suosisi yksiä toimialoja tai yrityksiä toisten yli, vapauttaisimme työmarkkinoita ja toteuttaisimme sosiaaliturvaksi perustilin, Lepomäki linjaa tavoitteitaan. 

Lue myös:

    Uusimmat