Kokonainen hirviperhe putosi jäihin: "En ole aiemmin nähnyt vastaavaa"

Etelä-Savon pelastuslaitoksella oli tiukka tehtävä, kun Mikkelissä Säynetlammella pelastettavaksi koitui kokonainen hirviperhe, joka oli pudonnut jäihin.

– Yleensä nämä ovat yksittäisiä tapauksia. En ole aikaisemmin nähnyt kokonaista hirviperhettä jäihin pudonneena, palomestari Joni Himberg kertoo MTV Uutisille.

Paikallinen metsästysseura teki tilanteesta ilmoituksen pelastuslaitokselle, ja ennen pelastuslaitoksen saapumista uroshirvi oli päässyt avannosta ylös omin avuin.

Pelastusoperaatio kesti kaikkinensa kolme tuntia.

– Koska kyse on villieläimistä, ne pyrkivät kauemmas ihmisistä. Sen vuoksi pelastusoperaatio vei kauemmin, Himberg sanoo.

Pelastuslaitos avitti eläimet pois hyytävästä vedestä tekemällä jäähän railoja. Vasa saatiin pelastettua suhteellisen nopeasti, mutta emän kanssa operaatiossa vierähti kaksi tuntia. Tapauksella oli kuitenkin onnellinen loppu ja koko hirviperhe pääsi pois pinteestä takaisin metsän suojaan.

– Metsästysseura jää vielä seuraamaan hirvien liikehdintää jonkun matkan päästä. Kaksi tuntia on kuitenkin aika pitkä aika olla vedessä, joten seurataan, etteivät ne tuuperru matkalla.

Lue myös:

    Uusimmat