Hirvi putosi jäihin Oulujärvellä – pelastusoperaatio tallentui videolle: "Se tuntui ymmärtävän, että yritämme auttaa"

1:24
Jäihin pudonnut hirvi pelastettiin Oulujärvellä.

Kainuun pelastuslaitos auttoi eilen jäihin pudonnutta hirveä Oulujärvellä. Hirven rauhallisuus ja yhteistyökyky ihmetytti pelastajia.

Naarashirvi putosi jäihin eilen Oulujärvellä Kaivannonsalmella. Kainuun pelastuslaitos sai hälytyksen tapahtuneesta puolenpäivän jälkeen. Onnistunut pelastusoperaatio tallentui videolle.

– Kaikkien helpotukseksi eläin pääsi virkeänä ja vahingoittumattomana jatkamaan taivaltaan, kertoo videon kuvannut Jusa Niskanen, Lamminperän hirviporukan johtaja.

Metsästäjät soittivat apua jäihin pudonneelle hirvelle

Tapaus sattui hirvenmetsästyksen yhteydessä. Estelyistä huolimatta sekä hirvi että sen perässä ollut koira päätyivät Oulujärven jäälle. Lopulta molemmat joutuivat veden varaan noin 50 metrin päässä rannasta.

– Meille metsästyksessä tärkeintä on eettinen toiminta eli kunnioitus ja arvostus luontoa kohtaan. Minulle metsästyksenjohtajana on tärkeintä, että veden varaan joutunut hirvi saatiin pelastettua, vaikka lähtökohdat sille olivatkin haastavat, Niskanen kertoo.

"Hirvi oli koko ajan ihmeen rauhallinen"

Jäihin pudonnut koira saatiin pelastettua nopeasti omistajan toimesta. Hirven pelastusoperaatio sen sijaan kesti noin puolitoistatuntia. Paltamon toimipisteen henkilökunta sahasi eläimelle reitin rantaan.

– Hirvi oli koko ajan ihmeen rauhallinen. Se tuntui ymmärtävän, että yritämme auttaa, Niskanen kuvailee.

Hirven yhteistyöhalukkuus herätti ihmetystä myös pelastushenkilöstön keskuudessa. Tarpeeksi matalalle edettyään eläin pääsi ponnistamaan omin voimin kuivalle maalle. Siitä se jatkoi matkaansa metsää kohti.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja