Koira syöksyi halaamaan vastaan tassutellutta kaveriaan – pian kaksikon suloinen "salaisuus" selvisi: "Oli uskomatonta, että ne muistivat toisensa"
Dave oli koiransa kanssa ulkona, kun vastaan tuli toinen samanrotuinen koira. Lemmikkien rakkaus toisiaan kohtaan sulatti sydämet – ja syystä!
Monty-koiran lenkki sai ihastuttavan käänteen, kun se kohtasi tuttavan menneisyydestään. Libby Pincher jakoi Twitterissä isänsä kertoman, ihanan ihastuttavan tarinan.
Ryntäsi tapaamaan vastaantulijaa
Libbyn isän ystävä, Dave, oli koiransa kanssa ulkona, kun kaksikkoa oli tullut vastaan Montyn rotuinen koira. Välittömästi Monty oli innostunut: se oli rynnännyt tapaamaan toista koiraa, hyppinyt sitä vasten ja "halannut" sitä tassuillaan.
– Pariskunta käveli Davea vastaan ja heillä oli valkoinen verso hänen koirastaan. Kävi ilmi, että koirat ovat veli ja sisko samasta pesueesta, Libbyn isä kuvailee.
Koirat halaamassa. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Erossa jo lähes vuoden
Se, voivatko koirat muistaa perheenjäseniään, jakaa tutkijoiden mielipiteet. Montyn ja sen Rosie-siskon tapaaminen kuitenkin kosketti satoja tuhansia ihmisiä, jotka ryntäsivät ihailemaan kuvaa toisiaan tervehtivistä koirista.
– Niitä oli kuusi, mutta Monty ja Rosie olivat aina yhdessä, Rosien omistaja Susan Killip kuvaili pentuetta The Dodon haastattelussa.
Monty ja Rosie olivat olleet erossa jo lähes vuoden. Susanin mukaan Monty adoptoitiin läheiseen kylään, eivätkä koirat enää sen jälkeen tavanneet toisiaan. Lopulta keväällä 2020 ne kuitenkin kohtasivat toisensa sattumanvaraisesti kadulla. Koirat tunnistivat toisensa välittömästi.
– Se oli ihastuttavaa, molemmat vain hyppivät ja halailivat toisiaan. Oli uskomatonta, että ne muistivat toisensa, vaikka eivät ole tavanneet kymmeneen kuukauteen, Susan sanoo.
Aikovat tavata jatkossakin
Susan on luvannut pitää yhteyttä Daveen ja Montyyn, vaikka koronakevät onkin vaikeuttanut tapaamisia.
– Kun kaikki tämä on ohi, teemme koiralenkkejä yhdessä, hän lupaa.
Lähteet: Thedodo.com, Ladbible.com, Twitter.com/libpincher
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää