Koira ja lämpökamera antavat toivoa: Beirutin raunioista etsitään yhä eloonjääneitä, tältä etsintätyöt näyttävät – "On pieni mahdollisuus, että henkilö on edelleen elossa"

Lämpökameran havainnot antavat toivoa: Beirutin raunioista etsitään yhä eloonjääneitä – tältä etsintätyöt näyttävät 3:12
Beirutin raunioista etsitään yhä eloonjääneitä, vaikka räjähdyksestä on kulunut kuukausi– tältä etsintätyöt näyttävät!

Pelastajat yrittävät edelleen sinnikkäästi etsiä eloonjääneitä Beirutin raunioista, vaikka noin puolet kaupungista tuhonnut räjähdys tapahtui noin kuukausi sitten. 

Libanonin väestönsuojelun operatiivinen johtaja George Abu Musa kertoo CNN:lle, että pelastajat ovat olleet "alle puolen metrin päässä mahdollisesta perheestä". 

Katso yllä olevalta videolta, miltä etsintätyöt Beirutissa näyttävät!

CNN:n mukaan perjantaiaamuna paikallista aikaa lämpökamera havaitsi ruumiinlämpöä raunioissa. Sivuston mukaan etsintätöissä olleet pelastajat ovat onnistuneet havaitsemaan myös useita – jopa liki 20 – hengitysääniä minuutissa. 

Noin 200 hengen yleisöä on pyydetty pysyttelemään hiljaa, jotta hengitysäänet ja sydämenlyönnit olisivat kuultavissa paremmin. 

Lämpökamerassa näkyi kaksi hahmoa

BBC uutisoi aiemmin tänään, että vahvistamattomien tietojen mukaan raunioissa olisi havaittu sydämenlyönti. Paikalle on tuotu erityiskalustoa etsimään merkkejä elämästä.

CNN:n mukaan elonmerkkejä havaittiin eilen, kun etsintöihin osallistunut koira havaitsi joitakin elon merkkejä. Havainnon jälkeen etsintöjä jatkettiin myös yön hämärissä valonheittimien valaisemana. 

Myöhemmin lämpökameralla havaittiin kaksi hahmoa, joista pienempi näytti olevan käpertyneenä isomman hahmon viereen. 

– On pieni mahdollisuus, että henkilö on edelleen elossa, paikallisen kansalaisjärjestön työntekijä Eddy Bitar sanoo CNN:lle. 

Etsintä- ja pelastustöihin osallistuva mies kertoo CNN:lle, että kaivaus- ja etsintätöitä tullaan jatkamaan edelleen. Pelastajat jatkavat myös pulssin etsintää. 

Tuhoisasta räjähdyksestä kuukausi

Beirutin kaupunki tuhouti pahasti elokuun alussa, kun lähes noin 2 750 tonnia ammoniumnitraattia räjähti.

Valtaisassa räjähdyksessä kuoli yli 200 ihmistä ja tuhannet loukkaantuivat. 

Beirutin tilanne on neljä päivää räjähdyksen jälkeen yhä kaoottinen – myös Libanonin koronaluvut ovat kääntyneet nousuun 3:56
Beirutin tilanne oli pitkään räjähdyksen jälkeen kaoottinen. Tältä  Beirutissa näytti, kun massiivisesta räjähdyksestä oli kulunut neljä päivää. 

Lähteet: CNN, Reuters

Lue myös:

    Uusimmat