Kohuttu kirja paljastaa: Tony Halmeen kuolinsyy yllätti ex-vaimon
Edesmenneen nyrkkeilijän ja kansanedustaja Tony Halmeen entinen vaimo Katja kertoo tarinansa Paula Salomaan kirjoittamassa uutuuskirjassa Viikingin varjossa (Otava).
Showpainijana, ammattinyrkkeilijänä, tv-tähtenä ja lopulta myös perussuomalaisten kansanedustajana tunnetun Tony Halmeen elämä ajautui syöksykierteeseen vuoden 2003 ampumavälikohtauksen jälkeen. Aivovaurion saanut Viikinki ei palautunut ennalleen, vaikka pystyikin jatkamaan työskentelyään eduskunnassa vuoteen 2007 saakka.
Tony Halmeen elämä päättyi lopulta tammikuussa 2010. Hänet löydettiin kotoaan ampuma-ase vierellään.
Vuosina 1998–2005 Tony Halmeen kanssa yhtä pitänyt Katja kertoo Paula Salomaan kirjoittamassa kirjassa, ettei ex-puolison kuolema tullut yllätyksenä. Hän sai tiedon kuolemasta heidän yhteiseltä ystävältään.
”Tieto ei yllättänyt Katjaa. Hän oli aavistellut aiempien uutisten perusteella jo pitkään, ettei Tony tulisi selviämään ahdingostaan. Hän otti vastaan Jutan välittämän viestin tyynesti, ilman surua ja muutakaan kovin epämieluisaa tunnetta.”
Media lähestyi Katjaa pian Tonyn kuoleman jälkeen. Katja ei kuitenkaan halunnut kommentoida elämäänsä Viikingin rinnalla.
”Vaikka Tonyn kuolema oli hänestä murheellinen tapahtuma, hänellä ei ollut siihen enempää kommentoitavaa kuin kenen tahansa muunkaan julkisuudenhenkilön poismenoon.”
Vaikka Tonyn kuolema ei tullut Katjalle yllätyksenä, hän yllättyi kuolinsyystä.
”Myöhemmin kuolinsyyksi vahvistettiin itsemurha ja kuolinajaksi perjantai 8. tammikuuta. Kuolinsyy yllätti myös Katjan, ja hän seurasi tarkkaan muutaman päivän ajan aiheeseen liittyvää uutisointia."
”Onkohan mussa jotain pahasti vialla, kun en tunne minkäänlaista surua?” hän mietti, mutta vain hiljaa omassa mielessään.”
Salomaa kirjoittaa, että syynä Katjan reaktioon oli muun muassa se, ettei hän ollut käsitellyt kunnolla eroaan ja vuosiaan Viikingin rinnalla.
”Katjalle Tonyn poismeno oli tietyssä mielessä helpotus. Enää hänen ei tarvinnut pelätä jatkuvia viihdesensaatioita ja Tonyn tapaamista sattumalta kasvokkain. Nyt hän sai keskittyä vapaasti rauhoittamaan mielensä hillitäkseen päivittäisiä stressioireitaan ja päästäkseen lopullisesti eroon Viikingin varjosta.”
Katja ja Tony Halme erosivat vuonna 2005 seitsemän vuoden avioliiton jälkeen. Katja löysi uuden rakkauden ja avioitui vuonna 2007 helsinkiläisen Teemun kanssa.
Uusimmat
-
23:24
Susi haavoitti koiraa Jämsässä – poliisi pyytää ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen
-
23:17
Merellä ja Saimaalla tuulee navakasti, varoittaa Ilmatieteen laitos
-
23:08
Venäjän armeijan väitetään torjuneen ohjushyökkäyksen Sevastopolissa – MTV seuraa sotaa
-
23:00
Ihmisiä kuollut ja haavoittunut polttoainevaraston räjähdyksessä Vuoristo-Karabahissa
-
22:52
Arnold Schwarzeneggeriltä, 76, video leikkauksen jälkeen – se on kovaa nähtävää
-
22:21
Paha rimanalitus tv-lähetyksessä: mautonta puhetta Michael Schumacherista
-
21:55
Ensitreffit alttarilla -osallistujat pääsevät haistelemaan puolisoehdokkaidensa ominaistuoksuja – Töllötuomarit: "Entä jos haisee hieltä?"
-
21:54
Perintöverolle esitetään pidempää maksuaikaa, mutta korko olisi jopa 11 prosenttia – "Se on täysin kohtuuton"
-
21:41
Unkarin pääministeri: "Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi ei ole kiireellistä"
-
21:24
Kiinan mediaväite: Pohjois-Korea sallimassa maahantulon vuosien koronaeristyksen jälkeen
-
21:01
Ranska haluaa EU:lta päivämäärät uusien bensiiniautojen myynnin lopettamiselle
-
20:55
Maajussi-Kallen pilvilinnat romahtivat, kun ihastus ei kiinnostunutkaan – Töllötuomarit: "Tällainen tilanne on ihan hirveä"
-
20:45
Spede-elokuvan ohjaaja luuli lapsena, että "spede" on haukkumasana, nyt hän sai tehdä surumielisen teoksen viihteen ristiriitaisesta suurmiehestä
-
20:41
Sebastian Vettelistä leviää huima huhu – MM-sarjassa kovat kiikarissa
-
20:15
Amerikkalaisnainen pudotti älykellonsa ulkohuussiin ja "päätti mennä perään" – näin siinä sitten kävi
-
20:00
Salkkarit-hahmon uusi elämä paljastuu: "Mitä sinua tunnen..."
-
19:39
Asuntojen paperiset osakekirjat jäävät historiaan – kymmenillä tuhansilla taloyhtiöillä on enää hetki aikaa toimia
-
19:33
"Mitä ihmettä teet?" huusi teinityttö, kun yllätti äitinsä sängystä 14-vuotiaan kaverinsa kanssa – nainen vetosi vilkkaaseen unimaailmaan
-
19:26
Tulinen puheenvuoro – WRC-tallipomo perää jättimuutosta: "Se pitäisi lopettaa kokonaan"
-
19:06
Täyskäännös! Tunteita kuumentanut toiminta sallitaan SM-liigan huippuottelussa
-
Lataa lisää