Kohujuhlat saivat syyttäjät Neymarin perään – vaativat lisätietoja tapahtumista

2:21
Videolla Neymarin maalintekotaitoa Mestarien liigan lohkovaiheen viimeiseltä kierrokselta.

Brasilian Rio de Janeiron osavaltion syyttäjät ovat pyytäneet jalkapallotähti Neymaria antamaan lausunnon koskien järjestämiään juhlia.

Neymarin raportoitiin joulun jälkeen järjestäneen lähes viikon kestävät juhlat sadoille vieraille. Viranomaiset kertovat, että juhlista on tullut useita valituksia. Juhlien tapahtumapaikan kerrotaan olevan Mangaratibassa 105 kilometrin päässä Riosta. Syyttäjät olivat pyytäneet tietoja vieraiden määrästä, järjestelyistä ja toimenpiteistä terveyden suhteen. 

Brassitähden mediavastaava Day Crespo kertoi, että Neymar ei aio järjestää juhlia tänä vuonna, koska olemme keskellä pandemiaa ja hän on ystäviensä sekä perheensä keskuudessa. Neymar ei ole itse kommentoinut kohujuhlia. Sosiaalisessa mediassa Neymar on saanut paljon kritiikkiä.

Juhlien järjestäjä kertoi tiedon tultua julkiseksi, että se aikoo noudattaa tiukkoja rajoituksia, jottei koronavirus pääse leviämään. Tapahtuma oli yksityinen ja kaikki tarvittavat luvat on hankittu. Eri uutislähteet raportoivat aiemmin vieraiden saapumisesta juhlapaikalle. Kaikilta vierailta kerättiin puhelimet pois, jottei tapahtumasta otettaisi kuvia taikka videoita.

Koronapandemia on tappanut Brasiliassa yli 192 000 ihmistä. Ainoastaan Yhdysvalloissa on enemmän kuolonuhreja.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja