Edustusautot näyttävät, mihin valmistajansa parhaimmillaan pystyy. BMW:n uusi 7-sarjalainen heittää kovan haasteen luokkaa hallitsevalle Mercedekselle.
BMW:n uuden 7-sarjan avaimen käteen ottaminen viestii jostain uudesta. Näytöllä varustetusta älyavaimesta voi tarkistaa muun muassa auton lukituksen tilan, tankissa jäljellä olevan polttoaineen määrän sekä ohjata lisälämmitintä. Lisäksi avainta käytetään auton etäpysäköintiä käytettäessä, kun kuskin paikalle ei istu ketään.
Jatketaan matkaa kuitenkin perinteisesti kuskin penkiltä. Ajoasennon saa Bemarille tyypilliseen tapaan hyväksi laajojen säätöjen avulla ja hallintalaitteet ovat muista merkin malleista tutuilla paikoilla. Ilmeessä on kuitenkin huomattavasti enemmän korumaisuutta ja hienostuneisuutta muuhun mallistoon verrattuna.
iDrive-järjestelmää on myös uudistettu ja se sisältää nyt ensimmäistä kertaa kosketusnäytön. Lisäksi näytön näkymää ja esimerkiksi äänentoiston voimakkuutta voi ohjata eleillä käsiä käyttämällä keskikonsolin etualalla. Näiden ominaisuuksien välttämättömyydestä voi olla montaa mieltä, mutta iDrive on edelleen yksi automaailman toimivimpia multimediajärjestelmiä ja sen toimintalogiikka on helppo sisäistää.
Liikkeellelähtö tapahtuu huomaamattomasti. Moottorin ääni on eristetty hyvin ja vaihteisto toimii kuten pitääkin. Alusta nielee epätasaisuudet tyylikkäästi ja auton sisällä tunnelma on ulkomaailmasta eristäytynyt. Maantienopeuksissa hieman korostuvien rengasäänien lisäksi hiljaisuuden rikkoo vain Bowers & Wilkins -äänentoistojärjestelmän huippulaatuinen sointi. 7-sarja on ympäristönä yksinkertaisesti rauhoittava ja nautittava.
Takapenkille siirryttäessä tietää istuvansa edustusautossa. Huomio kiinnittyy ensimmäisenä keskikyynärnojasta löytyvään tablettiin, jolla voi ohjata monipuolisesti autosta löytyviä toimintoja kuten ilmastointia, äänentoistoa, sisävalaistusta sekä istuimien hierontatoimintoja. Tabletin voi myös irrottaa telineestään, minkä jälkeen sillä sujuu näppärästi vaikkapa nettisurffailu. Takapenkit ovat myös sähköllä säädettävät, jotta asennon saa sopivaksi esimerkiksi iltapäivänokosia varten.
BMW:n uusi 7-sarjalainen on todella hieno kokonaisuus. Siinä ei ole mitään merkittäviä puutteita, jotka häiritsisivät matkaa kuljettajan, tai matkustajan paikalta. Se esittelee valmistajansa uusinta ja parasta osaamista kaikilla osa-alueilla erittäin onnistuneesti. Suurin haaste markkinoilla lienee BMW:hen kohdistuvat mielikuvat, joiden vuoksi auton imago ei tarjoa ainakaan allekirjoittaneelle samaa eksklusiivisuutta kuin Stuttgartin tähti.
Tykkäsimme
- Voimalinjasta
- Alustasta
Emme tykänneet
- Pääntilasta takana
- Rengasäänistä
MIKÄ BMW:n malliston uusi lippulaiva.
KENELLE Bemaristille, jolle 5-sarjalainen ei enää riitä.
AJETTAVUUS Uutta 7-sarjalaista leimaa vaivattomuus ja helppous. Kaikki ajamiseen liittyvä toimii äärimmäisen hienostuneesti ja ilmajousitus takaa viimeistellyn mukavuuden. Alusta ei ole Sport-asetuksellakaan missään nimessä kova. Mutkiin mentäessä auto hämmästyttää näppäryydellään. Se ei kallistele, ja nelipyöräohjauksen ansiosta auto tuntuu kokoistaan pienemmältä. Lähes kahden tonnin omamassa hillitsee suurimpia menohaluja.
SUORITUSKYKY Kolmilitrainen turbodiesel takaa vaivattoman suorituskyvyn. Kiihdytys sataseen tapahtuu alle kuudessa sekunnissa, mutta mikä tärkeintä se tapahtuu myös äärimmäisen elegantisti. 620 newtonmetrin vääntö takaa vaivattoman etenemisen kaikilla Suomen nopeuksilla eikä vaihteisto vaihda turhan herkästi pienemmälle.
TILAT Tämän kokoluokan edustusautot tarjoavat miellyttävän tilat neljälle. Takana jalkatilaa on riittävästi, mutta ei mitenkään erityisen ruhtinaallisesti. Ainakin kattoluukulla varustetussa mallissa takana pääntila loppuu nopeasti kesken. Enemmän kuin tilan määrästä, tämän luokan autossa on kysymys tilan laadusta – ja sitä tämä BMW tarjoaa. Joka paikalla on miellyttävä viettää aikaa ja matkustaminen on mukavaa.
MALLISTO 7-sarjan mallistossa on alkuun tarjolla koeajossa olleen dieselin lisäksi 4,4-litrainen ahdettu V8, joka tuottaa 450 hevosvoimaa. Molemmat mallit ovat aina nelivetoisia ja ne ovat saatavissa myös pitkällä akselivälillä. Varustelun rajana on lähinnä mielikuvitus.
BMW 730d xDrive
Moottori 2 998 cm3, R6 turbodiesel
Teho 195 kW (265 hv) 4 000 r/min
Vääntö 620 Nm / 1 500 – 2 500 r/min
Vaihteisto 8-vaihteinen automaatti
0-100 km/h 5,8 s
Huippunopeus 250 km/h
EU-kulutus 5,2 l/100 km
CO2-päästöt 137 g/km
Mitat Pituus 5 238 mm, leveys 1 902 mm, korkeus 1 479 mm, akseliväli 3 210 mm
Omamassa 1 900 kg
Tavaratila 515 l
Kuvat: Vesa Eskola
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää